Wednesday, 22 January 2025

Toiveita kanervan selviämisestä

Hankin taas syksyllä kanervan, sillä haaveilen niistä kauneutta mäntyjen alle.

Kanerva on suunnilleen keskellä kuvaa. Nämä syksyllä myytävät kanervat ovat samaa lajia kuin luonnonkanervamme, mutta niin vain Keski-Euroopassa jalostetut ja siellä kasvatetut taimet ovat osoittautuneet yllättävän talvenaroiksi. 
Nyt toivon, että tärppää, jos talvi jatkuu näin lauhana. Jos kanerva kuolee, voi se johtua pikemminkin siitä, että se pääsi kuivumaan. Se vietti ensimmäiset viikot ruukussa rappusilla ja unohdin useimmiten sitä kastella. Istutettaessa huomasin, että juuripaakku oli aivan kevyt. Olisi kannattanut vain pistää taimi maahan saman tien, kun tulin kaupasta kotiin!
Nyt kun asiaa ajattelen, voi olla niinkin, että kanervat kuivuvat jo matkalla Suomeen ja myymälöissä, kun niitä ei ole ajateltukaan pitkäikäisiksi puutarhakasveiksi. Ehkä niitä ei kastella ollenkaan.

Mäntyjen alla oleva alue kerää aina hyvin vähän lunta. Täällä kasvaa tähtilumikelloa, joka on aikainen laji. Pari ensimmäistä versoa jo löysin alueen takaosasta. En vain ole vielä kuvannut niitä, kun paikka aidan vieressä on hämärä eikä päivänvaloa paljoa ole.
Olisi kivaa, jos tässä olisi kaunis havupensas-kanerva-alue, mutta havut kasvavat äärimmäisen hitaasti. En tiedä, montako vuosikymmentä kartiovalkokuusilla kestää kasvaa edes metrisiksi. Ovat olleet tuolla risuaidan edessä jo 15 vuotta. Toisaalta, eikö sanonnan mukaan hyvä tulekin hitaasti.

Vaaleajouluruusuihin voi onneksi luottaa. Ne suurenevat vuosi vuodelta ja tuottavat siementaimiakin. 

Keväällä alueen aikaisin perenna kukassa (vaaleajouluruusujen jälkeen) on tämä ihana vaaleansinikukkainen imikkä, kuva on viime huhtikuulta. Tätä kohti mennään!


Imikkä Pulmonaria
Kanerva, kangaskanerva Calluna vulgaris
Tähtilumikello Galanthus elwesii
Vaaleajouluruusu Helleborus niger

Monday, 20 January 2025

Muotopuutarha on valmiina kevääseen

 Tämä on ihan paras tammikuu!

Ransu on ulkoillut enemmän, kun pääsee tassuttelemaan vihreällä nurmella. Kurkataanpa muotopuutarhaan tuolla Ransun takana.

Sieltähän raportoin jo nousevia lumikelloja. Niitä nousee koko ajan lisää, kuinkahan monta versonpäätä tässäkin kuvassa on? Niitä näkyy lisää kuvan ylälaidassa lehtien alla, ja pikkuinen vihreä kärki on myös ison kirahvinkukan lehden vieressä.

Aika moni perenna onkin vihreänä. Idänunikot ovat aina lehdessä heti keväällä, kun lumi sulaa päältä. Tämä on 'Patty's Plum', ihanan värinen, joka ei ole vielä koskaan kukkinut. Jospa vaikka tulevana kesänä kukkisi. Ainakin se on selvästi kasvanut.
Korret ovat hietalaukkaa; tein kerran sen virheen, että hankin sen lajiketta 'Hair', josta tulikin pääosin tätä tavallista, joka tuottaa tsiljoona siementainta.
Huomasin, että kitkeminen on monin paikoin ihan mahdollista; maa ei välttämättä ole kaikkialla kovinkaan kohmeessa.

Nukkasalkoruusu on myös aivan vihreänä. Sen ylle on rötkähtänyt The Pilgrim -ruusun pitkä verso. Kuvasta näkyy, että haravoin lehdet kukkapenkkeihin syksyisin. Juuri siksi, että meillä ei välttämättä ole lunta talvella. 
Pitkät tuoreet versot ovat tässäkin myös jotakin laukkaa, ne ovat usein kasvussa keskellä talvea.

Tien puolen kukkapenkit ovat lumisempia, kun niihin ei talon eteläseinän lämpösäteily ulotu. Mutta kyllä täältäkin sohjoinen lumiraja vetäytyy. Iirikset tulevat esiin, myskimalvakin on vihreänä.
Sehän täällä saaristossa on hankalaa, että tammikuussa kasvit ovat useinkin valmiita kevääseen, jos tulee leuto kausi – ja aika monena talvena tulee. Sitten varsinainen kevät kuitenkin tulee niin hitaasti, että moni kasvi ei kestä, vaan heittää henkensä syystä tai toisesta. Mutta on niitä lähes talvettomiakin talvia nähty, ja sellainen olisi nyt toiveissa lopputalven ajaksi. 

Jos muotopuutarhan tien puolen kukkapenkeissä tajuaa kurkata heti puksipuuaitojen eteläpuolelle, nousevat sieltä sipulikukat hyvin aikaisin. Mutta pehvele sentään, ne on hoksannut joku muukin!
Tämän kevään ensimmäinen syöty piippo löytyi jo nyt.

Ihanaa, tämän viikon pakkasjakso on ennusteen mukaan kutistunut vain pariksi päiväksi, jolloin on korkeintaan –1 astetta pakkasta. Vihervarpuset sirkuttavat koivujen latvoissa auringosta nauttien. Kyllä tässä on itsekin ihan sirkuttelumielellä! 


Idänuniko Papaver orientale
Lumikello Galanthus
Nukkasalkoruusu Alcea rugosa
Puksipuu Buxus

Saturday, 18 January 2025

Kotini vanhin esine

 Tässä tulee muutama vaihtoehto.

Ensin ajattelin, että se on niin sanottu Akviliinan kaappi ja saman aikakauden tuoli (ei kuvassa). Akviliina tai Aqvilina oli äitini isomummi eli minun äidinäidinäidinäitini. Hän eli 90-vuotiaaksi ja häntä kutsuttiin Metusalemiksi. 
Tämä kaappi saattaa olla 1850-luvulta, jolta ajalta myös samantyylinen tuoli on. Tuoli on tehty vuonna 1857 Kärkölässä, josta äitini äidin suku on kotoisin. Kaappikin on varmaan tehty seudulla, mutta sen tarkkaa tekovuotta ei liene tiedossa.
Kaappi odottelee jo paikoillaan vanhemmassa talossa, että saisi seinille tapetit ja minäkin muuttaisin sisään.

Sitten muistin toisenkin jutun 1850-luvulta. Pitkään tämä lojui vintillä monen muun puunkappaleen, työkalun osan ja muun esineistön seassa. Luulin tätä joksikin kahvan aihioksi. Onneksi en heittänyt pois! (Olen tosi huono heittämään pois mitään, mikä tuuri). Yhtenä päivänä tartuin tähän ja huomasin erikoisen muodon. Yhdelle puolelle on kaiverretty vuosiluku 1853. Tämähän on valmis esine.
Ruotsalaisilta sivustoilta löytyy tällaisia suutarin välineitä nimellä putsholt. Talossani on myös joitakin puista lestejä. Ehkä täällä on asunut suutari, mutta mietin, että vielä todennäköisempää on, että kaikkea vain tehtiin itse. Taloni esi-isät olivat lisäksi merimiehiä monessa sukupolvessa ja heidän on pitänyt huoltaa ja korjata omat vaatteensa pitkillä, yli vuodenkin kestävillä pesteillä maailman merillä. Varmasti myös kenkien korjausvälineet olivat mukana. Työkalu on käytössä kulunut, sileä ja mukava pitää kädessä.

Vanhin vuosiluku on 1805. Se ei ole esineessä, vaan itse talossa. Kaiverrettu seinän ylähirteen. Se löytyi tapettien ja sanomalehtipaperien alta hirsikehikkoa kunnostettaessa. Mutta talo on minusta selvien merkkien perusteella koottu paikalleen myöhemmin. Olisi kiva tietää, missä paikassa ja käytössä hirsikehikko on ensin ollut ennen kuin päätyi siksi rakennukseksi, joka on nyt taloaarteeni.

Sitten – anteeksi polveileva kertomus – muistin vielä vanhempia vuosilukuja. Pihani maasta on löytynyt lukuisia kolikoita, joista vanhimpia ovat keskellä näkyvä luultavasti Ulrika Eleonoran ajan kolikko ajalta 1718–1720 ja toinen samanlainen, josta voi hapettumisesta huolimatta selvästi lukea kirjaimet V·E·R·S eli Ulrika Eleonora, kuningatar Ruotsin.
Vielä vähän vanhempi on iso hopearaha, jossa on vuosiluku 1694, kuvassa vasemmalla ylhäällä. Se on arvoltaan kaksi markkaa (merkintä 2 M).

Kääntöpuolella on kuninkaan komea profiili ryöppyävine kutreineen. Teksti kuuluu: Carolus XI, D G Rex Sve eli Kaarle XI, Ruotsin kuningas Jumalan armosta.
Kolikot kai voi kelpuuttaa, vaikka eivät ehkä ole esineitä. Ja voihan niitä keräillä ja ostaa vaikka kuinka vanhoja, mutta nämä ovat löytyneet tontilta, joten ehkä nämä voi jollain lailla laskea mukaan.


Osallistun tällä Kristiina K:n blogihaasteeseen Kotini vanhin esine, vaikka tästä tulikin monivalintajuttu.

Thursday, 16 January 2025

Kevään merkkejä

 On ollut niin lämmintä, että nyt niitä löytyy!

Ensimmäiset krookuksenversot. Istutin nämä syksyllä, joten nyt en edes muista, mitä ovat lajiaan. Helpommin muistaa ne, joiden on jo nähnyt kukkivan.

Ja ensimmäinen lumikello! Muotopuutarhan 'Hippolyta' -lumikelloilla (kerrottu Greatorex-risteymä) on lämmin ja vähäluminen kasvupaikka talon eteläkulmalla.

Seuraavassa tuppaassa on enemmänkin nousijoita. Nämä ovat venyneet lisää sitten toissapäivän, jolloin kuvan otin, ja nyt versoja on jo enemmän – täytyy taas tänään kiertää piha kameran kanssa.

Jotkut ruusut ovat pitäneet lehtensä pitkään. Tämä on muotopuutarhan The Pilgrim, joka tekee niin suorastaan säännöllisesti. Ei tee hyvää talvenkestolle, mutta selvisi tämä viime talvestakin. 

Pari vaaleajouluruusua on kukkinut jo pitkään, mutta jäniksen ryökäle käy verottamassa kukkavarsia.
Jäniksen jälkiä näkyi lumessa, mutta peurojen ei ollenkaan – mikä onni ja autuus.

Laitoin vanhan, katkenneen talikon jouluruusun eteen, jospa se suojaisi sitä edes vähän. Tykkään kovasti jouluruusun, sinikatajan ja männynrungon yhdistelmästä.

Jatketaan puska-asioissa. Pajunkissoja ei vielä näy, mutta tarkkailen tätä vaaleanpunakissaista 'Mount Aso' -puuteripajua tiiviisti. Kuten myös mustakissaista pajua. 

Molemmat pajupuskat kasvavat ojan partaalla. Ojissa virtaa taas vesi.

Ihana näky!

Loppuun Viburnum × bodnantense 'Dawn' -heiden kuulumisia. 

Nyt on niin, että – anteeksi vain – 'Dawn' on niin ihanan nuppuinen, etten voinut valita vain yhtä kuvaa, kuten tavallisesti. Nupputerttuja on reilusti yli kymmenen!

En nyt kuitenkaan laita kaikista nupuista kuvaa. Nuppuihin on tarttunut villan säikeitä, sillä laitoin taas puskan talvisuojaksi lampaanvillatuppoja; tällä kertaa ohuemmin kuin viimeksi, jotta ne eivät paina pensasta lyttyyn. Villaan kertyy kosteutta ja painoa talven mittaan.
Mutta eikö näytäkin lupaavalta! Voi, miten toivon, että talvi jatkuu lauhana.

Toistaiseksi näyttää mukavalta. Ennusteen mukaan mennään pakkaselle vasta noin viikon päästä, eikä silloinkaan kovin paljoa. 
Niin että iloista kevään odottelua sinnekin! Tai sitten hiihtokelejä, mikä kutakin enemmän miellyttää.


Krookus Crocus
Lumikello Galanthus
Puuteripaju Salix gracilistyla
Sinikataja Juniperus squamata, sinineulasiset lajikkeet
Vaaleajouluruusu Helleborus niger

Tuesday, 14 January 2025

Komeat käävät

 Lähdin ulkoiluttamaan kameraa vähän pidemmälle, en sentään merta edemmäs.

Matkalla laivarantaan on raita, jonka halusin kuvata. Raita kasvaa entisen rakennuksen kivijalan tuntumassa.

Kun biologit kävivät tutustumassa metsääni sen suojelemisen tiimoilta, jäi mieleeni lausahdus: raita kuolee hitaasti, vaiheittain. Siksi se ylläpitää valtavasti elämää. Puun lahot oksat rasahtelevat poikki vuoron perään samalla, kun puu jatkaa eloaan vielä vuosikausia.

Onhan raita eläessäänkin hyvin tärkeä, sillä se on keväällä ensimmäinen kasvi kukassa ja näin ollen elintärkeä aikaisille pölyttäjille, kuten kimalaiskuningattarille. 
Mutta kuolemassa raidan ihmeellisyys vasta korostuu. Minun piti palata vielä laajakulmalinssin kanssa, jotta sain koko komeuden yhteen kuvaan. 

Vanha rautainen maatalouskone on joutunut uhriksi, mutta valurauta kyllä kestää. Mutta katsopa noita kääpiä!

On vähän kuumottavaa seistä puun alla, josta on katkennut näin monta oksaa, enkä myrskyllä menisikään tuonne seisomaan. Mutta nämäkin oksat ovat katkenneet hyvin monen vuoden kuluessa, ei sitä jatkuvasti tapahdu.

En tunne kääpiä, mutta olen hankkinut hyvän sienikirjan lankojen värjäystä varten. Ruokasienioppaista ei ole siihen hommaan mitään apua. Loistavassa sienikirjassani (Suomen sieniopas, Kasvimuseo ja WSOY) on myös kääpiä – yli 80 lajia.
Siitä sitten tutkimaan. Raidalla on oma kääpänsä, raidantuoksukääpä, mutta sitä tämä ei ole. Eniten tämä näyttää rikkikäävältä. Ilmeisesti sitä voisi jopa syödä, amerikkalaiset väittävät herkulliseksi! En taida kuitenkaan uskaltaa kokeilla. Voisi vaikka ihonväri vaihtua oranssiksi ja tulla kaikenlaisia suuruudenhulluja ajatuksia.

Vastapäätä on niittyaukea, jossa lehmät laiduntavat kesäisin. Aukean laidalla on pikkuisen mummonmökin kivijalka, mutta luulen tämän isomman rakennuksen olleen jonkin suuremman tilan navetta, lato tms. 
Palataan takaisin tielle, sillä haluan vielä hakea postit laivarannasta ja roskisten tilannekin täytyy tutkia. Olen niiden tyhjennysvastaava.

Matkalla rantaan näkyy tuulten tekosia. Syksyn kovat myrskyt kaatoivat taas muutaman puun lisää. Kun tätä metsää hakattiin vuosikausia sitten, alkoi jäljelle jääneitä puita kaatua. Se kuuluu asiaan. Ihastelen metsän omistajan luonnonmukaista metsänhoitoa, jossa puustosta kaadettiin vain osa. Sankan metsän harvennuttua tulivat myös korkeat kalliot näkyviin – aiemmin niitä ei voinut aavistaa, ellei lähtenyt metsään samoilemaan.

Laivarantaa lähestyttäessä näkyy hassuin liikennemerkki: auto hyppää uimaan. Mutta juuri nyt se ei tunnu hassulta, kun nuorten kuolema Nurmijärvellä surettaa niin, että sydämestä kouraisee.

Laivarantamme on salmessa. Vastapäisestä saaresta katkesi männyn latva marraskuisessa hirmumyrskyssä. On ihan ihme, ettei tuhoja tullut enempää.

Yhteysaluksemme näyttää enemmän lossilta kuin laivalta. Ihan merikelpoiseksi se on osoittautunut, se on tietenkin jäävahvistettu.

Eipä tässä vielä jäästä ole pelkoa. Toistaiseksi talven kylmin lukema on ollut noin –10 astetta joinakin öinä. 
Viime yö oltiin plussalla. Puoliltaöin nukkumaan mennessäni mittari näytti +3, samoin aamulla noustessani. Aamulla satoi vettä ja pihasta onkin taas paljastunut isoja länttejä. Tielle on ihan turha kuvitella menevänsä, se on muhkuraista jäätä vesikuorrutuksella.

Rannassa kasvaa kaunis nuori tervaleppä.

Kotiinpaluu. Tilukseni näkyvät tienmutkan takana.


Raita Salix caprea
Rikkikääpä Laetiporus sulphureus

Sunday, 12 January 2025

Melkoinen muratti

 Hämmästyin, kun huomasin yhden asian keittiön ikkunasta.

Keittiön ikkunan edessä kasvaa vaahtera ja vaahteraan kasvaa muratti.

Muratti on venynyt viime vuoden aikana yli neljän metrin korkeuteen!
Eihän tuota kesällä näe, kun puu on lehdessä, enkä ollut tähän mennessä lehtien pudottuakaan huomannut.

Istutin hortonomiystäväni kasvattaman muratin syksyllä 2006. Monta vuotta se kasvoi vain maanpeittona vaahteran alla. Jos joku verso lähtikin kasvamaan vaahteran runkoa pitkin ylös, se paleltui talveen. Joskus kiedon muratin ja puunrungon ympärille vanhan koinsyömän villatakin. Se auttoi kyllä, mutta sitten muratista tuli vähitellen liian korkea ja luovuin suojaamisesta.

Muratista tuli vähitellen talvenkestävämpi. Se ei kuollut edes viime talven yli –20 asteen pakkasiin. Tältä muratti näyttää silmieni korkeudella, noin 160 cm:ssä.

Talon entinen asukas on vetänyt puun moottorisahalla poikki parin metrin korkeudesta, sillä se kasvaa vähän liian lähellä taloa, jotta sen voisi päästää kasvamaan isoksi puuksi. Runko on haarautunut Y-kirjaimen tapaan. Murattikin on haarautunut, osa siitä kasvaa tähän suuntaan...

... ja runsaampi osa tänne, jossa se yli nelimetrinenkin haara on.

Minulla on muratille huonoja uutisia. Leikkaan joka talvi vaahterasta pari pisintä oksaa tai versoa, sillä puusta kasvaisi niidenkin toimesta aivan liian iso. Tänä talvena leikkuuvuorossa on juuri se verso, jossa pisin murattikin kasvaa.
Toisaalta näin saan lisättyä muratinpätkiä uusille kasvupaikoille. Saisiko olla esimerkiksi saarnen tyvi, siinäkin olisi hieno uurteinen runko kiivettäväksi? Voisinpa kokeilla murattia myös kuusen alle maanpeittokasviksi.

Huomasin samasta keittiön ikkunasta toisenkin yllätyksen, tällä kertaa männyssä. Kuvasin sen ikkunan läpi, vaikka niin ei saa todellakaan tarkkaa kuvaa. Mutta pelkäsin, että kohteeni lentää pois, kun menen pihalle kameran kanssa – näin olisi edes epäselvä todistusaineisto.

Mutta hiiripöllö ei lähtenyt. En toki mennyt kovin lähelle, laitoin kameraan zoomlinssin ja pysyin edellä mainitun vaahteran toisella puolella, parinkymmenen metrin päässä.
Tämä on todella hienoa, sillä olen toivonut näkeväni pöllön jo monta vuotta. Edellinen pihahavainto taisi olla sarvipöllö murattivaahterassa joskus kymmenen vuotta sitten.

Onneksi Musti oli untuvapeiton alla sängyssä, sillä siitä olisi tullut kahnaus. Näin kävi sen sarvipöllön kanssa. Musti näki sen keittiön ikkunasta, alkoi murista ja vaati päästä ulos. Katsoin ikkunasta, kun Musti ryntäsi vaahteraan ajamaan pöllön pois. Liukkaasti se lähtikin, sarvet putkella. Samoin Musti toimii, jos huomaa haukan oleilevan pihalla.

Olen haaveillut pöllöjen kevättalvisten huhuiluäänten tunnistamisesta. Kohtahan on taas niiden aika. Yritän kuunnella ja opetella. Esimerkiksi Luontoportti-sivustolla on hyvät lintujen äänitteet. Kun ne vain muistaisi. Puhelimesta löytyy kyllä myös Birdnet-sovellus.


Hiiripöllö Surnia ulula
Muratti, euroopanmuratti Hedera helix