Monday, 27 July 2026

Kasvuvoimaa löytyy

 Joskus luulin, ettei kultahumala tule koskaan yltämään salkonsa päähän.

Vaan tänä kesänä se alkoi määrätietoisesti yltää kohti tavoitettaan!

Kultahumala eli humalan keltalehtinen versio on kai normaalia humalaa heikkokasvuisempi, erikoismuoto kun on. Olen hankkinut uuden taimen pariinkin kertaan, kun aiempi kuoli. Ensin sitä tietenkin söivät peurat, ja kerran manan maille lähdön aiheutti muurahaispesä kasvin juuristossa. 
Tämä taimi on elänyt tässä jo monta vuotta, ehkä lähemmäs kymmenen, mutta koskaan se ei ole kasvanut edes kahteen metriin. 

Mutta nyt! Siellähän se jo kutittelee nuppia!
Humalasalkoni on entinen lipputanko, joka katkesi joskus... sekin on tänne blogiin dokumentoitu... lokakuussa 2010. Juttu löytyy täältä: KLIK.

Katkeamisen jälkeen pelkkä yläpää pystytettiin humalasaloksi. En onnistunut saamaan tappeja salon reikiin omin avuin, niinpä naapurin Pekka tuli avuksi, minkä jälkeen hän sai kunnianimen Humalan paras kaveri.

Siinäpä on humalasalko koko komeudessaan ylärinteestä käsin nähtynä. Salon juurelle istutettu tuoksuköynnöskuusama näytti kuolleen talveen, mutta juuresta on jo versonut uutta kasvua.
Humalasalon ja korkeamman pengerryksen välissä on kostean paikan kasvillisuutta, nyt siinä kukkivat rusopäivänliljat.

Kuva vastakkaiseen suuntaan, kohti ylärinnettä. Rusopäivänliljojen kanssa komeilee toinen yhtä hienon oranssi kukka nurmikäytävän toisella puolella.

Pantterililja on kukkinut tänä vuonna runsaampana kuin koskaan. Toisin sanoen kasvusto on rehevöitynyt hienosti, ja kukkia tuli sen mukaisesti. Tällä hetkellä auki ovat enää viimeiset kukat.

Kosteassa notkelmassa humalasalon lähellä on helmisaniainen kasvanut parhaisiin mittoihinsa tähänastisessa elämässään. 

Kuningassaniaisetkin voivat hyvin. Olin niistä huolissani, sillä niiden kasvupisteet ovat kovin pinnassa, ja kuten tuli jo todettua, alkoivat hirmupakkaset lähes lumettomaan maahan täällä vuodenvaihteessa. Hyvin meni onneksi ja kumpikin kuningassaniaisista on yhä elossa.
Kuva on kesäkuulta, jolloin kirjavalehtinen keltakurjenmiekka oli tulossa kukkaan ja lehtosinilatvat kukkivat valtoimenaan.

Kesäkuu on kosteikkopuutarhan kauneinta aikaa! Tuore vehreä kasvillisuus kukoistaa. Lehtosinilatvassa on valkokukkaisiakin joukossa, valkoisen takana loistaa kellanvihreä kuningassaniainen. Isokonnantatar on yksi lempikasvejani, se on niin kaunis kukkiessaan vaaleanpunaisin pötkyläkukinnoin. Saisi se runsaamminkin kukkia, mutta tämäkin on hyvä. 

Kosteikkopuutarhan värimaailma on nyt aivan erilainen, kun rusopäivänliljat ja vaaleanpunaiset mesiangervot kukkivat. En kai ole enää laskuissa, mutta tuossa on ainakin ketomesiangervo 'Elegans' ja idänmesiangervo. Luonnon valkokukkaista niittymesiangervoa näkyy ojassa oikealla.

Erinomaisen rehevästä kasvusta on kyllä raportoitavaa vähän joka puolelta, mutta niistä lisää toisella kertaa.

Ransu huomauttaa, että kissakin voi paremmin, kun saa riittävästi vettä!


Helmisaniainen Onoclea sensibilis
Idänmesiangervo Filipendula palmata
Isokonnantatar Bistorta officinalis
Keltakurjenmiekka Iris pseudacorus
Ketomesiangervo Filipendula purpurea
Kultahumala Humulus lupulus 'Aureus'
Kuningassaniainen Osmunda regalis
Lehtosinilatva Polemonium caeruleum
Niittymesiangervo Filipendula ulmaria
Pantterililja Lilium pardalinum
Rusopäivänlilja Hemerocallis fulva
Tuoksuköynnöskuusama Lonicera caprifolium

16 comments:

  1. Onpa humalalla hieno tolppa ja naapurilla lempinimi :D

    Toimiiko tuo tolppa Ransu myös kynsien teroituksessa? - Max

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pojat eivät koskaan ole kokeilleet kynsiä tuohon, ehkä siksi, että lipputangolla on rautaiset tulet alhaalla molemmilla sivuilla. Helpompi on kai vaan valita joku sopiva puunrunko, joka osuu kohdalle :-D

      Delete
  2. Pikantti lisä maisemaan. Tuleeko humalaan myös niitä käpyä muistuttavia nuppuja tai hedelmiä tai miksikä niitä nyt sanotaan? Meillä on se tavallinen humala ja se leviää ihan liikaa jos ei pidetä kurissa. Yhdellä naapurilla on lammastarhan lisäksi kaupallinen Humalatarha (Humlegården), ilmeisesti kannattava idea.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kultahumalaan en ole vielä nähnyt niitä käpyjä tulevan, mutta se ei olekaan koskaan aiemmin ollut yhtään rehevä, pikemminkin kitukasvuinen. Tavalliseen vanhaan humalaan tulee yllin kyllin käpyjä, ja sen kasvuvoima on melkoinen täälläkin.

      Delete
  3. Replies
    1. Ransu kiittää ja puskee takaisin, saattaa maistaa sinua nenästäkin!

      Delete
  4. Onhan hieno humalasalko. Minulla on kukkamaassa koristeena pelkkä lipputangonnuppi. Ehkäpä sen voisi joskus ylentää jonnekin korkeuksiin. Oma sininen lehtosinilatvani on tehnyt runsaasti siementaimia, mutta tuohon sinisyyteen on vielä matkaa. Ja konnatatar taitaa olla jossain haavelistalla jo. - terkuin pienen pihan Tuija

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ainakin tällaisella kosteana pysyvällä kasvupaikalla lehtosinilatva leviää kovasti. Muista paikoista, jos olenkin joskus istuttanut, se on hävinnyt. Tuo sininen kausi on kyllä ihana.

      Delete
  5. Mikä hujoppi! Tua humala.
    Mulla ei oo tarijota lehtosinilatvalle nuan kostiaa kohtaa, mutta aion kuitenki kokeella sitä(ki). On nii hianon färine kukkiessaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on kyllä kaunis. Toivottavasti se luonasi viihtyy!

      Delete
  6. Hei Saila!
    Luulin että Humala kasvaa nopeasti salkoon, mutta ehkä oli toisenlainen jonka tytär otti pois, se kasvoi liian paljon, ja nopeasti. Kivan näköinen ja kaunis tuo vaalea väri. Ja kukkapenkit täynnä ihanuuksia.
    Terveisin Marika

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tavallinen humala kai kasvaakin, mutta tämä keltalehtinen tuntuu olevan paljon kitukasvuisempi. Tai ehkä se vain ei niin hyvin viihdy luonani. Vanha vihreälehtinen humala kasvaa kyllä ihan hervottomasti.

      Delete
  7. Onpa heleän värinen humala ja upea salko sillä! Aluksi katsoin, että olit kuvan muokkauksella leikkinyt, mutta et sitten kuitenkaan, väri hieno ja poikkeavan kaunis. Kuusama minullakin paleltui viime vuonna maata myöten, nyt tekee jo nuppuja eli onnea oli. Lehtosinilatva on kaunis, mutta vallaton. Sitä riittää vaikka missä perattavaksi asti. Metsän puolella se kasvaa kirjavalehtisenä. Pantterililja on todella kaunis ja kukinta upean suuri! Ihana nuokkuvakukkainen ja kukkaterttu ilmava! Komeat saniaiset sinulla, tykkään niistäkin ja varmaan siellä teillä tänä kesänä on kosteutta ollut poikkeuksellisen paljon. Mesiangervot ovat myös suosikkeja ja täällä meillä sitä kasvaa luonnostaankin, vaaleanpunaista olen yrittänyt meillä, mutta jotenkin tuo isäntä iskee siihen ja punalatvaan aina silmänsä ja sen jälkeen kumpaakaan kasvia ei löydy. Niissä on kuulemma seljan lehdet ja siksi ne kaivetaan ylös, no annan toki tiukkaa palautetta. Ihana Ransu varmaan nauttii, kun ei ole kovaa hellettä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kultahumalan väri on todella ihana. Ehkä se jatkossa kasvaa paremmin nyt, kun on varmaan saanut juuristoa kasvatettua – viimeinkin.
      Tämä kesä, jolloin sateita on saatu säännöllisesti ja välillä jopa runsaasti, on kasvattanut kasveja hyvin, toki myös kaikkia niitä, joiden ei toivoisi istutusalueilla kasvavan. Ihan jännää, kun puutarha on muuttumassa sademetsäksi.
      Vai seljan lehdet :-D
      Tämä on tosiaan ollut kesä Ransun mieleen! Ei ole tarvinnut kärvistellä yli 20 asteen lämpötiloissa kovin monena päivänä.

      Delete
  8. Onpas vekkulin värinen humala!
    Rusopäivänliljasta tykkään kovasti, enkä pelkästään värin vuoksi. Tuo panttterililja on upea😍Voi hyvänen aika! Minun pikkuruinen pantterilijani ei noussut ollenkaan ja kaivoin varovasti sipulia (tai mitä siitä oli jäljellä) esiin ja nostin sen ruukkuun toipumaan. Meillä on sen sortin myyräkaivaukset olleet liljojenkin alla, että oksat pois😖
    Kommentoin juuri tuon Kivipellon kaimasi blogiin, että nyt minullakin on helmisaniainen. Ja olette kumpainenkin syypää tähän hankintaani, kun olette blogeissanne esitelleet hienoja saniaisianne😂

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi ei, toivottavasti pantterililjasi toipuu! Se on niin kaunis. Omani on joka vuosi runsastunut ja nyt kasvusto on jo todella hieno. Se on tosiaan hivelevän kaunis. Myyrät saisivat kyllä häipyä vaikka maan keskipisteeseen.
      Ihanaa, helmisaniainen on niin huippukaunis! Ja se on se, joka keväällä nousee "spagettikauhana" ;-)

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!