Maasta nousee iloa

On kevät! Kevät on!

Jos tätä mantraa toistaa riittävän pitkään, on kevät.

Löysin viimein raparperin ensimmäisen pallukan maan pinnalta. Menin katsomaan koristeraparperia ja sekin nousee maasta! Melko luotaantyöntävän näköinen, suorastaan ällöttävä. Kyllä tuosta vielä kaunis kasvi tulee, vaikka sitä ei juuri nyt uskoisi.

Sen toisen, syötävän raparperin lähellä kasvavan heiden (Viburnum × bodnantense 'Dawn') kukkanuput alkavat erkaantua tiiviistä nipuista ja valmistautua kukkimaan. Tämä ei taida niin kelistä piitata, tämähän kukkii Skotlannissakin talvikaudella. Ja siellä totisesti saattaa olla hyytävää, vaikka ei ihan sellaisia pakkasia kuin meillä, eikä varsinkaan niin pitkää talvea.

Heiden alla on mukava rypäs talventähtiä. Ostin nämä loppusyksyn alesta italiantalventähtinä ja voivat ne sitä ollakin.

On aika hyvä saavutus, että saa loppusyksyllä hankituista talventähden mukuloista eläviä kasveja, jopa kukkia. Nehän ovat pikkuisia ruskeita käppänöitä, eivätkä oikeastaan siedä kuivumista. Muistaakseni istutin nämä kaupungissa heti taimipottiin ja kastelin oikein kunnolla, kun en päässyt saman tien kotiin näitä maahan istuttamaan. Kotona olen sitten näköjään kipannut koko potin tuohon samaan paikkaan ja sieltä niitä nyt nousee; koko ajan tulee lisää!

Lisää nousee myös näitä vaaleankeltaisia 'Schwefelglanz' -italiantalventähtiä, jotka istutin toissa syksynä kasvimaan nurkan penkkiin, oikeastaan ihan lähelle ensimmäisen kuvan koristeraparperia. Pelkäsin jo kasvuston surkastuneen, kun tänä keväänä nousi vain tämä yksi. 

Tämä paikka on osoittautunut yllättävän kevätkylmäksi, siinä on maa vielä aika jäässäkin. Mutta nyt maasta ilmestyy pikku hiljaa kaikenlaista, myös tämän lajitovereita. Otan uusia kuvia sitten, kun on enemmän kukkia auki, sillä tämä kalvakankeltainen talventähti on todella kaunis.

Pihan toisella laidalla on todella iloinen löytö. Kamtšatkankärhö vietti helmikuussa pitkän tovin jäätyneessä kuopassa, mutta sieltä se vain nousee! Kuivuneen varren vierestä nousee kolme versoa ja vasemmalla vähän kauempana on vielä yksi.

Istutin tämän jyrsijäverkolla vuorattuun kuoppaan vesimyyrien takia. Muuten voi olla, ettei kärhö nousisi ollenkaan. Verkko ulottuu noin 20 cm syvyyteen ja kohoaa taimen ympärillä noin 20 cm korkeuteen. Aloitin tuon verkkokuoppa-istutuskäytännön viime vuonna enkä hetkeäkään liian aikaisin. Tällä tontilla ovat vesimyyrät hävittäneet todella paljon kasveja puista alkaen.

Näsiä uskoo, että on kevät.

Kyllä tästä vielä kevät tulee!

Italiantalventähti Eranthis hyemalis

Kamtšatkankärhö Clematis fusca

Koristeraparperi Rheum palmatum

Näsiä Daphne mezereum

Pyrypäivä

 Kuinka teillä on vietetty tätä keväistä lumisadetta? Täälläkin oli maa aamulla valkoisena, mutta kun ollaan pari astetta plussalla, ei se kauaa pysynyt. Aurinko on välillä paistanut, monta kertaa jopa samaan aikaan, kun on hiljalleen satanut lunta.

Aamu alkoi epämieluisasti hätistämällä pyjamassa kaksi metsäkaurista pihalta. Lunta oli silloin kaikkialla, mutta niin ohuelti, että en pystynyt seuraamaan sorkanjäljistä, mistä ne olivat tulleet sisään. Kahdelta iltapäivällä oli jo näin lumetonta.

Saniaistarha on edellisestä kuvasta vasemmalle ison kuusen varjossa. Siellä on lumikello 'Kildare' edelleen nupulla – välillä kukkia on auki, jos on riittävän aurinkoista. Kukissa on ulkopuolella hennot vihreät raidat.

Täällä sijaitsee pihani ensimmäinen talventähti, jota olin ehtinyt etsiskellä monet tovit tänä keväänä, kun muut talventähdet nousivat. Viimein tämäkin heräsi! Tämä on saatu Aarno Kasvilta kauan sitten, olin kokonaan jo unohtanut saaneeni ja istuttaneeni tämän, kunnes yhtenä keväänä hieraisin silmiäni kuusen alla, kun siellä oli kirkkaankeltaisia pallukoita. 

Sittemmin se kuusi kaadettiin ja nyt näillä on enemmän valoa – ja edelleen ihana, kuohkea, karikepitoinen maa.

Tämä lienee italiantalventähteä, kun varsilehdet ovat noin leveät ja vihreät. Lisäksi tämä tekee siementaimia, mikä sulkee pois risteymälajin Eranthis × tubergenii, sillä se on ymmärtääkseni steriili. Ihan saman näköinen se kyllä on.

Keltavuokko onkin jo noussut maasta! Tämä on kerrottukukkaista versiota.

Keltavuokosta vähän alemmas nousevat kalvaspikarililjat. Nämä ovat reipastuneet todella paljon sen jälkeen, kun näiden yllä kasvava iso kuusi kaadettiin toissa vuonna. Se taisi pitää kasvupaikan hämärän lisäksi myös liian kuivana. Nyt tässä alueella kasvaa enää yksi iso kuusi, joka suo iltapäivävarjostuksen.

Taustalla nousee jotakin mystistä narsissia – en tiedä, mitä. Olen viettänyt muutaman tovin lukemalla viime syksyn ja kesänkin istutusmuistiinpanoja. Se on muuten todella viihdyttävää! On kutkuttavaa lukea, mitä kaikkea maasta kohtapuoliin nouseekaan (toivottavasti).

Saniaistarhan punakukkaisille pystykiurunkannuksille kävi valitettavasti näin, kun kauriit ovat keksineet pihani buffettikattauksen. Samoin punaisen villin penkin 'Beth Evans' on syöty. Mutta minulla on ässä hihassa: ystävä antoi viime syksynä mukuloita punaisesta kiurunkannuksestaan ja istutin ne muualle, niitä kauriit eivät vielä ole keksineet!

Samoin on valitettavasti sinivuokkojen laita, kukat on syöty niin unkarinsinivuokosta kuin luonnon lehtosinivuokoistakin. Joistakin sinivuokoista kukat eivät vielä olleet nousseet, joten toivoa uusista kukista on vielä. Tukin tänään taas pari uutta aukkoa aidassa. Yhdessä kohdassa oli todistusaineistoa: olivat kohottaneet riista-aitaa ja ryömineet ali. 

Ehkä saan pihan kohta kauristiiviiksi. Peuratiivis se nimittäin jo on, mutta sitten tulivat pikkuiset kauriinpenteleet. Huolestuttaa kyllä, mitä esimerkiksi luonnon sinivuokoille käy, jos ne kaikki syödään. Käsittääkseni kukkiminen ja siementen kehittäminen on niiden ainoa keino lisääntyä.

Italiantalventähti Eranthis hyemalis

Kalvaspikarililja Fritillaria pallidiflora

Keltavuokko Anemone ranunculoides

Lumikello Galanthus

Pystykiurunkannus Corydalis solida

Seuraava oli huti

 Koska kukkii -haasteen kolmas arvaukseni meni pieleen. Sen olisi pitänyt kukkia eilen.

Isokäenrieska kuvattuna eilen illalla, kun olin tullut kotiin. Ei se varmaan ollut kukassa ollut päivälläkään, heh!

Kotiinpaluu oli hidas, sillä meidän yhteysaluksemme on vuosihuollossa telakalla. Korvaava alus on vanha, se oli meillä yhteysaluksena silloin, kun ostin tämän talon 2006. Se on seissyt pari vuotta käyttämättömänä ja tämän viikon aikana onkin yksi sun toinen asia prakannut. Eilen oli moottorin hätäpysäytin jumissa. Miehistöltä kului kaksi tuntia saada moottori käyntiin, mutta onneksi se lopulta onnistui. 

Taksiveneestä oli jo puhetta, mutta olisi ollut melkoinen operaatio roudata kattoon asti lastatun auton sisältö veneeseen, vaikka olisin tietysti jättänyt osan autoon – mutta kissat, osa puhtaista pyykeistä, ruuat, kameralaukku ja tietokonetarvikkeet muodostavat jo melko lastin. Autot olisi sitten toimitettu laivalla saariin, kun se olisi saatu taas käyntiin. 

Saaristoelämässä ei ole yhtään tylsää päivää! No – on niitäkin joskus, tai riippuu, mitä pitää tylsänä ja mitä kiinnostavana. 

Valitettavasti illalla kotiin palatessani yllätin metsäkauriin pihalta ja se on popsinut kukkia ja versoja aika paljon, mutta ei niistä tässä sen enempää. Mennään vaikka katsomaan alppipenkin tilanne, se kun on suojattu verkoilla jyrsijöiden takia – sieltä ei kauris onneksi päässyt popsimaan mitään.

Siellä ovat Fritillaria sewerzowiit nousseet.

Ikävä kyllä kauris on popsinut lähes kaikki punakukkaisten pystykiurunkannusten kukkavarret, mutta alppipenkkiin viime syksynä istutettu erikoisuus on sekä verkon suojissa että vielä hyvin matala. Tuo etualalla oleva maanmyötäinen ruusuke on Corydalis glaucescens 'Kashgarica'. Taustalla kukkii 'Yalta' -krookus.

Nimi glaucescens viittaa harmaan- tai sinertävänvihreisiin lehtiin. Niiden vuoksi tämän tunnistinkin – tai ainakin luulen tunnistaneeni. Toivottavasti se myös kukkii. Laji on kotoisin vuoristo-olosuhteista Kirgisiasta. Istutin tämän ensin aivan vääränlaiseen paikkaan; vasta sen jälkeen luin, että se vaatii hyvin kuivaa kesää ja karuja oloja muutenkin. Tuli äkkisiirto alppipenkkiin!

Alppipenkin menestyjistä yksi on ruusujuuren sukulainen Rhodiola pachyclados. Kuva näyttää, kuinka se on kärsinyt talvesta ja silti vihertyy mukavasti.

Scilla roseniin nuput ovat kääntymässä alassuin valmiina kukkimaan. Vieressä edelleen kukassa kevätkurjenmiekan kaukasialainen muoto. Tämä on se tupas, joka aloitti kukinnan myöhemmin. Ensin aloittanut on jo kuihtumassa.

Juuri, kun olin lähdössä kaupunkiin, alkoi ensimmäinen 'Spot On' -kurjenmiekan kukka avautua. Tämä on jännä lajike, jonka ulompien kehälehtien kärjet ovat mustanpuhuvan violetit. 

Vaikka on ollut kylmää, on niitä nyt enemmän kukassa. Tällä lajikkeella on melko kapeat ulommat kehälehdet, mikä johtunee vahvasta kevätkurjenmiekkaperimästä; voi olla, että tämä onkin puhtaasti kevätkurjenmiekka. Vanhemmat selvitin, mutta siitä eteenpäin sukuselvitys on haasteellisempaa. Sieltä näyttää löytyvän kevätkurjenmiekan var. bakeriana -muunnosta useastakin polvesta.

Taustalla on 'Yalta' -krookuksia. Niille ei kelpaa vajaatehoinen aurinko. Olen huomannut, että ne avaavat kukkansa vain, jos taivaalla ei ole yhtäkään pilvenhattaraa eikä minkäänlaista utua.

Vanha reikäinen villatakki suojaa laukkaneilikoita: olen huomannut, että ne menehtyvät takuuvarmasti kevätaurinkoon, jos en suojaa niitä.

No niin, lumisadetta odotellessa – täällä taivas vetäytyy välillä harmaaseen pilveen enteillen kai huomista lumentuloa.

Isokäenrieska Gagea lutea

Kevätkurjenmiekka Iris reticulata

Krookusten kuulumiset

 Aika ihanaa, että nyt pystyy jo tekemään blogijuttuja kasvisuvuittain! Sen verran on jo edustajia kukassa.

Otetaan alkuun tämä hieman huvittava tapaus: 'Orange Monarch' kurkistamassa oljenkorsien seasta. Viskoin yhdessä kasvipaketissa tulleita olkia suoraan kukkapenkkiin, olisin toki voinut kuskata ne kompostiinkin... tästä taipumuksestani kerätä kaikkea kasvijätettä istutusalueille olin oikeastaan ajatellut kirjoittaa oman juttunsa.

Valitettavasti tämä krookus ei kovin hyvin viihdy ruskopenkissä, jossa se kasvaa, sillä tämä ei ole ainakaan lisääntynyt monen vuoden kuluessa, ei ole tosin hävinnytkään. Tämä vain tuntuu olevan liian matala tänne, kukkii jotenkin puoliksi maahan hukkuneena joka kevät. Laji on Crocus olivieri ssp. balansae, jolle ei vielä ole suomenkielistä lajinimeä.

Ruskopenkin eteläpäässä on yllättävä krookus uudessa paikassa, jossa ei viime keväänä vielä krookuksia ollut. Kai? En löydä mitään tietoja viime syksyn krookusten istuttamisista tähän kohtaan.

Tämä on aika samanlainen kuin muutaman metrin päässä kasvavat armeniansahramit, niin että olisinko sitten jakanut niistä viime keväänä... mene ja tiedä. Jokainen äkillinen päähänpisto pitäisi muistaa merkata puutarhapäiväkirjaan, mutta yritä siinä sitten päivän päätteeksi muistaa, mitä kaikkea tuli tehtyä!

Lisää ihanaa keltaista tarjoilevat kultasahramit. Nämähän tulivat vääränä lajikkeena, joten en tiedä lajiketta. 'Fuscotinctus' on tämän näköinen, mutta on niitä muitakin. 

Nämä ovat nätimpiä nupulla kuin kukassa, kun nuo kukan ulkopuolen ruskeat raidat näkyvät.

Väriyhdistelmä vaaleansinisten persiansinililjojen kanssa on myös kiva.

Krookuksista löytyy enemmän värejä kuin mistään muusta näin aikaisin kukkivasta kasvisuvusta. Punaisen villin penkin keskellä kukkii tähtisahrami 'Roseus'. Otin kuvan, jossa näkyy keisarinpikarililjojen jättimäisyys verrattuna pieniin kevätkukkiin. Edessä on pari ja yksi löytyy vielä krookuksesta takavasemmalle. On tuossa ukkolaukkojenkin versoja.

Muotopuutarhassa kiinnitin huomiota siihen, että virvaliljat ovat jo kukassa. Tämä ei tosin ole virvalilja vaan tähtisahrami 'Roseus', jota kasvaa myös tässä.

Siinä on virvalilja. Kuin kaksi marjaa, vai mitä? No ei kyllä ollenkaan, jos kasveilta kysytään. Katso noita heteitä. Ne ovat järjestyneet aivan eri tavoin, niitä on eri määrä, ja ne kertovat, että kasvit eivät ole edes samaa heimoa! 

Kummallakin on kuitenkin mukula, ei sipuli, mutta se ei vielä paljasta sukulaisuussuhteita. Kunhan kerroin.

Muotopuutarhan ensimmäinen 'Vanguard' -krookus on avannut kukkansa. Kukkanuppuja näkyy onneksi nousevan todella runsaasti! Istutin näitä tähän toissa syksynä, mutta sen jälkeen tuli paha myyrätalvi ja myyrä taisi viedä mukuloista suurimman osan. Onneksi jotakin kumminkin maahan jäi, ja se joku näkyy olleen ahkerana.

Vaikka läpi harmaan kiven... tai lehtimaton. Juuri nyt lyö tyhjää, millä perennalla on näin iso lehti tässä kohtaa, en keksi muuta kuin ranskantulikukka, jonka lehtiä nuo voivat kai ollakin. Sinisahrami 'Prins Claus' on ihanan värinen purppura-valkokirjava, eikä selvästi ole mikään heppoinen prinssi, vaan täynnä tahdonvoimaa.

Tsemppiä mahdollisiin lumi- ja räntäsateisiin!

Armeniansahrami Crocus angustifolius

Keisarinpikarililja Fritillaria imperialis

Kultasahrami Crocus chrysanthus

Persiansinililja Scilla mischtschenkoana

Sinisahrami Crocus biflorus

Tähtisahrami Crocus tommasinianus

Ukkolaukka Allium hollandicum

Virvalilja Colchicum bulbocodium

Pikkuisia nupulla

 Niin vain kevät etenee, laji seuraa toistaan. Vielä eivät ole onneksi ensimmäiset kukkijat kuihtuneet, mutta seuraavat ovat jo jonossa.

Alppipenkin Scilla rosenii tuli jo esiteltyä, se kasvaa kaukasialaisten kevätkurjenmiekkojen vierellä, vaikka paikka saattaa olla sille liian kuiva (tuli kommenteissa keskusteltua Scillojen kasvupaikkatoiveista). Se on onneksi kumminkin toistaiseksi selvinnyt ja nuput nousevat. 

Tänä vuonna yritän varjella niitä pieneltä jyrsijältä, joka viime keväänä popsi suuhunsa lähes kaiken, mitä alppipenkistä nousi. Scilla rosenii kasvatti tuolloin uuden kukkavarren menetettyjen tilalle, onneksi! Olin jo vaipua epätoivoon, kun tämän pikkuisen erikoisuuden ensikukinta yritettiin torpata.

Scilloista kaikkein aikaisin on persiansinililja, joka on ihan ensimmäisten kevätkukkijoiden joukossa. Istutin sitä aikoinaan vähän joka puolelle, joten kiitos sen reippaan tuppaiksi tuuheutumisen, saa pihalta jo otettua jonkinlaista laajempaa kuvaa, jossa näkyy enemmänkin kukkia. 

Tämä kuva on metsäpuutarha-alueelta, etualalla katajan alla persiansinililjojen kanssa kukkii kultasahramia, taustalla mäntyjen alla vaaleajouluruusuja. Pikkuruisia ruohomaisia tuppaita pikkukäenrieskaa on myös noussut, se on niin söpö minikukkanen.

Tässä katajapenkissä huomasin myös sinikevättähden jo nousseen maasta.

Toiseksi aikaisin on yleensä vaaleanpunainen pikkusinililja, joka kasvaa aurinkoisessa muotopuutarhassa. Sen sinikukkainen kaveri on varjoisammassa paikassa ja kukinta huomattavasti myöhäisempi. Niinpä olin jo ehtinyt etsiä näitä pikkuisia. Viimein ihaillessani vasta-avautuneita 'Katharine Hodgkin' -kurjenmiekkoja havaitsin tuon ensimmäisen nupulla.

Pikkusinililja on nimen mukaisesti hyvin pieni ja matala. Varsi ei tuon enempää kasva, kun kukat jo avautuvat.

Kirjokevättähti 'Pink Giant' asustaa muotopuutarhassa mustaherukan katveessa. Ja tälläkin on jo nuput tanassa! Kevättähdethän olivat aiemmin omana Chionodoxa-sukunaan, mutta nyttemmin ne ovat Scilloja.

Idänsinililja on monelle se aito ja alkuperäinen Scilla. Sitä ei valitettavasti omassa puutarhassani kasvanut, mutta sitä tuli salamatkustajana lapsuudenkodistani mukaan kaivamani parin kasvin mukana, ja sittemmin sitä on levinnyt myös naapurista, mikä ihaninta. 

Joka kevät sitä putkahtaa uusista paikoista, kuten nyt tämä vanhan talon edustan kurjenmiekkapenkki, josta kurkistaa pikkuruinen idänsinililja. Tässä kukkivat kurjenmiekat ovat lajiketta 'Sheila Ann Germaney'.

Otetaan joukon jatkoksi mukaan posliinihyasintti, kun se kuuluu niin pieneen sukuun ja lajinimi scilloides kertoo, että se on scillamainen. Niitäkin nousee vähän joka puolelta, kun istuttelin sipuleita sinne sun tänne jo ensimmäisenä syksynäni täällä yli 15 vuotta sitten. Hyvin leviävät nurmikolla ja kukkapenkeissä, heinikossakin!

Tämä tyyppi nousee Mustin puutarhassa 'Cream Beauty' -krookusten ja talventähtien seurassa.

Eikö tämä löytöretki nuppuja etsien ole ihmisen elämän ihaninta aikaa?

Idänsinililja Scilla siberica

Kevätkurjenmiekka Iris reticulata

Kirjokevättähti Scilla forbesii

Kultasahrami Crocus chrysanthus

Persiansinililja Scilla mischtschenkoana

Pikkukäenrieska Gagea minima

Pikkusinililja Scilla bifolia

Posliinihyasintti Puschkinia scilloides

Sinikevättähti Scilla sardensis

Talventähti Eranthis

Vaaleajouluruusu Helleborus niger

Lumikellokatsaus

 Nyt taitavat olla kaikki kukassa, paitsi viime vuonna istutettu 'Straffan', joka ei ole noussut ollenkaan. Toivon, että se on kumminkin elossa ja että en ole murjonut tai kitkenyt sitä, kun kitkin paksujuurisia laidunkarstaohdakkeen taimia siltä alueelta.

Laitetaan alkuun puistolumikello 'Blonde Inge', joka on istutettu kaksi vuotta sitten. Se on selvästi runsastunut! Tämän erikoisuus on kukkien keltaiset kuviot tavanomaisten vihreiden sijaan.

Jatketaan puistolumikellolajikkeilla. 'Viridapice' on still going strong, jo viikkoja kukassa. Tämän erikoisuutena ovat ulompien kehälehtien vihreät läikät tuolla lehtien alaosassa. Kukkavarressa olevat ylälehdet myös kiertyvät todella koristeellisesti, hauska lajike!

Kostea kevätniitty on aika harvassa kukassa vielä. Osa lumikelloista on kukkinut jo jonkin aikaa, osa on vasta nousemassa maasta. Tässä kasvaa kerrottua 'Flore Pleno' -puistolumikelloa ja vähän myös tavallista puistolumikelloa.

Koska puistolumikello 'Flore Pleno' ei tee siemeniä, olen pari vuotta sitten jakanut tuppaita vähän laajemmalle ja nyt ne alkavat runsastua. 

Ja samperin mataraa nousee jo ylös vähän joka puolelta! Sitä pitäisi muistaa kitkeä ajoissa ennen kuin lonkerot ovat metrin mittaiset.

Ystävän lähettämät puistolumikellot nousevat kasvimaan nurkan penkistä, joka on tosi kylmä kasvupaikka. Täällä vielä himmaillaan ja maakin on aika jäässä.

Esikkopellossa eli jouluruusulaaksossa eli Rivendellissä on jo runsaasti lumikelloja tuppaina siellä täällä. Niitä vain on jotenkin vaikea saada näkymään kuvissa kaiken ryönän keskeltä.

Niinpä otin kuvan laajemmin koko alueesta. Etualalla on paras tarhajouluruusukeskittymä, mutta on niitä siellä täällä muuallakin. Kiviaidan vieressä kasvaa kaksi saarnea, joiden lehtien annan maatua tähän, sillä niistä tulee täydellistä lehtomultaa. Saarnista putoaa tuulissa runsaasti oksia ja nekin jätän tähän maatumaan.

Tässä kuvassa ovat kaikki Rivendellin lumikellot, mutta niitä ei millään näe!

Uusi yritys, kyykistyin. Nyt kuvassa ainakin näkyy oja, niin kutsuttu Rivendellin joki, jossa on edelleen vettä. Se on kaunis.

Ei auta kuin zoomata lähemmäs. Siellä! Kohta nousevat kukkaan myös kevätlumipisara ja keltavuokko, jouluruusut, kevätesikot, pystykiurunkannukset ja narsissit. Sitten tämä ryönämaa alkaa olla jo aika vihreä.

Kriminlumikello on noussut maasta todella vauhdikkaasti suoraan kukkaan aiemmin mainitun 'Viridapicen' lähellä. Ehdin jo huolestuneena tätä harvinaisuutta odottaa. Tämä on vasta näiden toinen kevät puutarhassani. On mukava huomata, että siinä missä viime keväänä kumpikin sipuli tuotti yhden kukan, nyt kukkia on tuplasti.

Tähtilumikello mäntyjen alla on usein ollut ensimmäinen lumikello kukassa, tänä vuonna sillä kesti kauemmin. Jos tämä nyt edes on puhdas elwesii, tämä tuli nimittäin turkinlumikellopussissa. Siitä pussista tuli kyllä myös turkinlumikelloja.

Ja pussista, jossa piti olla puistolumikelloa, tuli turkinlumikelloja. Ihan hyvä, sillä istutin ne ruskopenkkiin, joka voi olla kesällä liian kuiva puistolumikelloille. 

Turkinlumikelloja on alkanut vähitellen nousta ja pari ensimmäistä on kukassa. Näillä on nuo tyypilliset leveät, kaartuvat, kellanvihreät ja kiiltävät lehdet.

Siirrytään sitten risteymiin. Ne eivät ole mitään lumikellolajia, sillä ne ovat useamman lajin sekoituksia, risteymiä eli hybridejä. Aina ei vanhemmista ole edes tietoa. Tämä on viime kesänä istutettu 'Atkinsii', ihanan vauhdikas tapaus. Sen ulommat kehälehdet ovat erityisen pitkät, mistä tulee tuo tuulitukka-ulkonäkö.

Muotopuutarhan Greatorex-risteymistä 'Dionysus' on komeampi tupas, tosin se sai vähän tuhkaa niskaansa, kun tyhjensin tuhkaämpäriä tänne.

'Hippolyta' on vasta noussut ja ensimmäinen kukkii vielä matalana, mistä jo kerroin. Otan enemmän kuvia siitä, kunhan kukkia ja pituutta tulee lisää. 

'Snow Fox' on nyt täydessä kukassa, kukkia tuskin tulee enempää. Tämä kahdeksan kukkaa on kyllä erinomainen suoritus toissa syksynä istutetulta yhdeltä sipulilta.

Samalla alueella, mutta enemmän ison kuusen varjossa, on 'Kildare' vasta tulossa kukkaan. Tämän ulommissa kehälehdissä on todella kauniit, haileat vihreät raidat.

Auringon osuessa kukkiin ne alkoivat jo vähän avautua eilen iltapäivällä. Tänään on ollut niin sumuista ja koleaa, että kukat ovat visusti kiinni (ylempi kuva).

'S. Arnott' kukkii lehtikuusen alla. Tässä vieressä oli oja, jonka ympäristössä oli karmea jääkenttä helmi- ja maaliskuussa. Aivan ojan partaalla pitäisi olla lisää Arnotteja, mutta niitä ei ainakaan vielä näy. Voi olla, että ne ovat menehtyneet. 

Ojan vastarannalla, jossa oli vielä hurjempi, paksumpi ja pitkäkestoisempi jääkansi, on kuitenkin ainakin yksi tupas urheaa puistolumikelloa hitaasti nousemassa maasta! Jaoin sitä viime kesänä pitkin ojan vartta, joten jännitettävää on enemmänkin, mutta ainakin se yksi rypäs on selvinnyt äärimmäisen haastavista olosuhteista.

Maratonin loppuun vielä ihana lumikellojen kaukainen sukulainen, kevätlumipisara. Näistä ensimmäinen on juuri avannut kukkansa ja se on tämä suloinen keltapilkkuinen (var. carpathicum), jonka olen joskus aikoja sitten saanut Aarno Kasvilta. Vihreäpilkkuiset ovat nupulla.

Kevätlumipisara Leucojum vernum

Kriminlumikello Galanthus plicatus

Puistolumikello Galanthus nivalis

Saarni Fraxinus excelsior

Tarhajouluruusu Helleborus Orientalis-Ryhmä

Turkinlumikello Galanthus woronowii

Tähtilumikello Galanthus elwesii