Onnistunut kesä kasvimaalla

 Vaikka osa sadosta kuivui, on tämä vuosi ollut onnistuneempi kuin yleensä.

Suurin syy on tietysti se, että peurat eivät ole käyneet syömässä kaikkea kuten kehäkukkia. 

Ihanan oranssinkeltainen kukka! Itsekseen viime vuodesta kylväytynyt – viime vuonna tässä kasvoikin saman värinen 'Calexis Orange', muita lajikkeita ei kai ollut pakkaa sekoittamassa. 

Maaliskuussa rakennetussa kasvimaapenkissä on varsinainen keltaisen ja oranssin ilotulitus. Lappalainen etelässä -blogin Nilan lähettämistä matalan auringonkukan siemenistä on tullut ihania kukkia. Nekin kuuluisivat peurojen ruokalistalle, mutta peura ei nyt ole käynyt. 

Tämän penkin kehäkukka on 'Bronzed Beauty', mutta siementen joukossa oli yksi, josta tuli aivan keltainen kukka. Se on koko kesän ajan hihkunut: "Hei! Olen erilainen kehäkukka!" niin iloisesti, että sitä ei ole voinut kitkeä, vaikka se vaikuttaa siementen lajikepuhtauteen.

Lisäksi penkissä kukkii kääpiösamettikukka 'Tangerine Gem'. Samettikukat eivät oikein olleet juttuni ennen kuin löysin kääpiösamettikukan.

Tämän penkin satokasvit näivettyivät heinäkuun kuivuuteen, mutta onneksi ovat nämä kukat! On tässä vuonankaaliakin, se kukkii parhaillaan, kun en ole tainnut kerätä siitä satoa ollenkaan. En ole muistanut.

Myös perunannaatit ovat saaneet kasvaa rauhassa, mutta kukkia ei ole näkynyt. Ensimmäisenä istuttamani muutama 'Colomba' kuihdutti naatit heinäkuussa, mutta eilen nostin niistä kohtuullisen sadon kauniita perunoita. Kuvassa on 'Mulberry Beauty', sitä en ole vielä nostanut. Odotan hyvää satoa kasvuston rehevyyden perusteella.

Eilinen 'Colomba' -sato koristeltuna 'Bronzed Beauty' -kehäkukalla.

Mukuloista puheen ollen, maa-artisokkaakaan ei ole syöty. Tämä on auringonkukan ohella peurojen suurherkkua; serkkujahan nämä kasvit ovatkin. Nyt on eka varsi tulossa kukkaan, ihana syksyn keltainen piristäjä.

Pavutkin ovat päässeet kasvamaan ilman, että varret syödään ja olen saanut mukavasti papusatoa. Sitä kyllä jaksan korjata, vaikka en nälkäisenä päivän päätteeksi jaksakaan käydä nostamassa perunoita, siksi ne jäävät maahan pitkälle syksyyn. Pavut on sen sijaan käden käänteessä poimittu ja kiehautettu ruuaksi. 

Ruusupavussa on myös herkullinen, syötävä kukka. Lajike on 'Hestia', joka pysyy matalana.

Toisen penkin taitepapu 'Cobra' on hyvin heikkona, se penkki kärsi kuivuudesta jostain syystä tätä pahemmin ja kasvit ovat kitukasvuisia. Pari papua siellä nytkin näytti olevan ja yksi kukka, kauniin violetti.

Keväällä rakensin uuden matalan penkin lahonneen tilalle, mutta ei ollut multaa, jolla sitä täyttää. Kun kaavin ojanpohjaryönät keväisen ojansiivouksen yhteydessä, kippasin osan siitä tämän penkin pohjaksi. Sitten heinäkuussa niitimme venepoukaman kaislikkoa ystävän kanssa, toin osan rannalta haravoimastani levä-ruokojätteestä tähän penkkiin, josta saikin penkin kukkuroilleen. Yhtään multaa tässä ei edelleen ollut (paitsi vähän ojanpohjasavea, mitä ojan haravoinnista tuli), mutta pistin silti penkkiin kuusi jääkaapissa itänyttä perunaa. Niistä viisi lähti kasvamaan ja on edelleen vihreinä. Levässä pitäisi olla runsaasti mineraaleja, joista peruna pitää.

Olen hyvin innostunut kasvimaasta, mutta se ei johdu pelkästään satokasveista. Sain heinäkuussa lottovoiton eli kolmisensataa kiloa kuivabetonia, joka oli jäänyt ystävän projektista yli. Pääsin viimein jatkamaan kiveystä, joka onkin ollut keskeneräinen yli kymmenen vuotta ja on sitä toki edelleen, mutta nyt kiveys eteni kymmenellä neliömetrillä kerralla!

Heinäkuun helteet olivat oivallista kivityöaikaa, sillä silloin oli kuuma muutenkin, niin yhtä hyvin voi hikoilla kivien ja sementin kärräämisen kanssa. Pesuvesikin lämpeni ihan ilmaiseksi niin, että nostin ämpärillisen kaivosta aurinkoon lämpemenään jo aamupäivällä, päivän päätteeksi se oli lämmintä, ellei kuumaa.

Tässä heinäkuista näkymää, nyt viime päivät olen jatkanut kiveystä rehevästä papu-perunapenkistä oikealle ja myös vasemmalle, sillä muistin tuoda mantereelta mukanani pari pussia kuivabetonia. 

Vaikka olen kattanut maata kaikenlaisilla matoilla ja muilla peitteillä, puskee kasvillisuus niistä läpi, tuolla penkin vieressä niitä tuppaita näkyy. Miten palkitsevaa saada niitä peitettyä (käytin myös tyhjän tonnin sementtisäkin maan katteeksi kiveyksen alle, kaikki materiaali käyttöön) ja viimeinkin valmiiksi kivettyä!

Lukijoista löytyy takuulla muitakin, jotka nauttivat suunnattomasti siitä, että saa rehotusta suitsittua neliömetri neliömetriltä.

Auringonkukka – Helianthus annuus

Kehäkukka – Calendula officinalis

Kääpiösamettikukka – Tagetes tenuifolia

Maa-artisokka – Helianthus tuberosus

Peruna – Solanum tuberosum

Ruusupapu – Phaseolus coccineus

Taitepapu – Phaseolus vulgaris

Retki Seiliin

 Laivamme poikkeaa useilla muillakin saarilla reittinsä varrella ja olen silloin tällöin miettinyt, että niille pitäisi tehdä retkiä. Voisi hypätä pois matkalla Nauvoon ja taas takaisin, kun laiva palaa Nauvosta. Olen vieraillut niistä ainoastaan Maskinnamon saarella, joka on lähestulkoon naapurisaari.

Talvisin laivamme kulkee myös Seilin kautta. Se on hieman ärsyttävää, sillä Seili on Nauvosta eri suuntaan ja pyörähdykset sen kautta pidentävät matka-aikaa entisestään (se on Nauvosta tänne kotisaarelle kaksi tuntia). Seili on kuitenkin hyvin kiehtova ja siellä on tehnyt mieli käydä. Viikossa on yksi päivä, joka toimii aikataulullisesti järkevästi: Seilissä on kolmisen tuntia aikaa retkeillä sillä välin, kun laiva seisoo Nauvossa. Se päivä on keskiviikko. 

Tästäkin reissusta oli ehditty puhua muutaman saarellamme mökkeilevän ystävän kanssa jo pari vuotta ennen kuin se toteutui. Kaksi ystävistä on Lapissa, mutta yksi porukastamme oli saarella ja hän meni niin pitkälle, että varasi laivavuorot pelkän alustavan suunnitelman pohjalta. 

Se oli hyvä. Näin retki tehtiin eilen.

Seili on hämmästyttävä monella tapaa. Hiekkainen saari, jonne on tuupattu ensin spitaalisia, sitten mieleltään häiriintyneitä. Kauniit Engelin piirtämät hospitaalirakennukset näkyvät, kun noustaan laivarannasta saaren keskelle.

Hospitaalissa on nykyisin majoitustilaa, näyttelytilaa, kahvila-ravintola ja Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitos.

Yksi sairaalan houruinhuoneista on museohuoneena.

Rakennus on valtavan kaunis, mutta ehkä siellä kuitenkin asuisi mieluiten vapaaehtoisesti. Seiliin lähetettiin parantumattomasti sairaat loppuelämäkseen.

Nykyisin saa portista kävellä vapaasti ulos.

Seili on hiekka- ja kalkkipitoinen, joten kasvillisuus on erityistä. Uhanalainen peltomaitikka viihtyy, tässä kuvassa yhdessä kuisman kanssa.

Seilin kirkko on upea saaristokirkko, jota sävyttää saaren synkänkiehtova historia.

Kirkko on mykistävä puurakennustaidon mestarinäyte, onneksi hyvin säilynyt ja hyvin pidetty.

Ystävä halusi ottaa minustakin kuvan.

Vaivaiseukko saarnatuolin juuressa.

Paareja ja ristejä, enemmän elämän päättymistä kuin alkamista.

Kaiteen erottamassa takaosassa jumalanpalvelusta seurasivat tarttuvien tautien vaivaamat. 

Kirkkomaalla on saaristolle harvinaisia ortodoksiristejä ja venäläisnimiä.

Kellotapuli on aukion toisella puolella.

Pikkuisen vauvan pieni risti liikuttaa.

Saaren tiet ovat kauniita ja polveilevia hiekkateitä, autoliikennettä ei ole. Komea saarni muodostaa kaaren tien ylle.

Idyllisiä näkymiä.

Ystävä tiesi kertoa, että muutama vuosikymmen sitten Metsähallitus istutti tänne kaikenlaisia erikoisia kokeilupuita. Nyt ovat metodit ja arvot muuttuneet niin, että niitä kaadetaan ja jätetään lahopuiksi, sen sijaan ennallistetaan perinnemaisemia. Täälläkin laiduntavat lehmät ja lampaat kesäisin.

Jatkoimme vielä saaren eteläosaan tutkimaan pähkinälehtoa, jossa kasvaa myös lehmuksia ja kaunista maanpeitekasvillisuutta, mm. lehtoneidonvaippaa.

Laivarannassa pidimme kolmannen evästauon ja jännitimme, muistaako laiva tulla meitä hakemaan. Miehistölle oli hieman epäselvää, miten varaamme laivan mutta emme autopaikkaa (Seilille ei saa mennä autolla, ja mitäpä olisimme autolla tehneetkään). Ilmeisesti tällainen saarelta toiselle retkeily ei ole kovin yleistä, sillä meidän piti selittää retkiasiamme.

Rannassa olisi ollut tällainen pursi, jolla olisimme voineet yrittää kotiin seilaamista, mutta siihen olisi varmaan kulunut pari päivää.

Onneksi laiva tuli – tai ehkä ei, sillä en olisi halunnut lähteä Seilistä ollenkaan.

Kuisma – Hypericum

Lehtoneidonvaippa – Epipactis helleborine

Peltomaitikka – Melampyrum arvense 

Sitä sun tätä ja punainen lanka

On ollut vaikeaa keksiä yhtä aihetta, vaikka kesän mittaan on parikin blogijuttuaihetta pyörinyt mielessä. Ei kuitenkaan ole ollut paukkuja niihin vielä. Kun yrittää samaan päivään ahtaa työtä, remppaamista ja vielä puutarhanhoitoakin, on illalla valmis vain makaamaan litteänä kuin liiskaantunut hämähäkki.

Tänään, kun höyläsin sähköhöylällä taas muutaman riman vanhan taloni laudoitukseen (rimojen kulmat pitää viistää, kun niin vanhassakin laudoituksessa oli) pohdin vakavasti juuri tuota hämähäkkiasentoa suoraan nurmella. Kun ei ole sopivaa pöytää tai höyläpenkkiä, tulee höyläys tehtyä kyhärässä maahan laitetun hirren tai laudan päällä ja jo muutaman riman jälkeen tuntee jotain tehneensä. 

No, asiaan! Ei ollut tarkoitus kirjoittaa rimoista eikä selästäkään. Puutarhassa ei tunnu juuri nyt olevan oikein mitään hyvää kirjoitusteemaa, mikään alue ei enää syyskuussa kukoista. On yksittäisiä kivoja juttuja. Monet niistä ovat punaisia. 

Murattisyklaamit, jotka asuvat ympärivuotisesti isossa saviruukussa, ovat aloittaneet kukinnan. Nämä ovat niin suloisia! Talveksi pääsevät kylmään eteiseen, tai jos on oikein kylmää, niin asuinhuoneisiin. Avomaalle istuttamani syklaamit eivät ikinä ole montaa vuotta eläneet.

Kaverina syklaameille on edelleen kauniisti kukkiva tarharuostekukka 'James Coey'. Se ei sovi sitten yhtään herkän syklaamin viereen, mutta en ole saanut aikaiseksi siirtää ruukkua muuallekaan. Ruostekukat selvästi kärsivät kuivasta kesästä, ruskopenkissä ovat yhä hengissä, mutta melko ruskettuneina eivätkä näytä kukkimisen merkkejä.

Kärhöistä kaikki eivät kuki, niistäkin moni on melko ruskeana. 'Comtesse de Bouchaud' on edelleen mikropienikukkainen. Osa sen nupuista on myös mennyt ruskeiksi. 

Eilen havaitsin, että jotkut taimisaaliistani, joita on nyt istuttamatta kolmelta edelliseltä mantereen-reissulta, ovat todella kuivia! Jotenkin en ole ollenkaan tajunnut, että niitä pitäisi kastella, kun olen kuvitellut, että nyt sataa vähän väliä. Koskahan viimeksi satoi... muutama yö sitten kuulin jyrinää ja saimme ukkoskuuron, josta kertyi mittarin pohjalle yksi milli.

Viinikärhöjen pitäisi olla kuivankestävimmästä päästä kärhöjä, mutta 'Madame Julia Correvon' on niistä ainoa, joka suostuu kukkimaan tänä vuonna. Tämä onkin huippukaunis kiivetessään Rohanin risuaidalle.

Tarhalyhtykärhö Princess Kate näyttää asettuneen taloksi, Kituliaan alun jälkeen se on parina viime vuonna kiivennyt yhä korkeammalle katajaan, jonka juurella se asustaa. Siinä on nyt jatkuvasti pari kukkaa.

Jos pysytään vielä hetki köynnöksissä, punaista löytyy vielä. Koreaköynnöskuusama 'Goldflame' on sekin onnistunut kiipeämään aiempaa korkeammalle, portin pilarien korkeudelle tukiparruun asti. Kukinnot sointuvat kivasti takana naapurin puolella kasvavan villin omenapuun punastuviin hedelmiin.

Koreaköynnöskuusama 'Goldflame' ansaitsee lähikuvan. Mitkä värit! Kärhöt ovat kivoja, mutta kuusamankukat syöpyvät sydämeeni.

Lisäksi kuusamat kestävät kuivuutta ja tuulta kärhöjä paremmin. Tosin talon eteläseinustan ruotsinköynnöskuusama ei vieläkään näytä kesän kuivuudesta toipumisen merkkejä, vaan on puoliksi lakastunut. Nytpä sen voisikin leikata, se on kasvanut vähän liian suureksi.

Punaista herkkua tarjoilee myös japaninvaahtera 'Osakazuki'. Tämä on japaninvaahteroista kauneimpia. Keväällä puhkeavat uudet lehdet punaisina, kesällä ne vihertyvät, mutta lehtiruodit ovat ihastuttavan väriset. Lähes huomaamaton yksityiskohta, mutta niin täydellisen kaunis. 

'Osakazuki' ei huuda kovaäänisesti olevansa japaninvaahtera, kuten monet punalehtiset tekevät, samoin kuin hyvin liuskalehtiset. Löytyyhän minulta sellainenkin, toki, mutta jotenkin tämä viehättää vielä enemmän. Tällä on lisäksi leiskuvanpunainen syysväri.

Tarkalla katseella saa myös etsiä punalatvojen kukintoja, niin vähissä ja pieniä ovat. Tässä Taimimoision alepussista muutama vuosi sitten hankitussa nimettömässä yksilössä on kumminkin kaksi ihan reipasta kukkavartta, vaikka eivät korkeita olekaan. Kuvassa on myös laidunkarstaohdake ja siinä pörräävä kimalainen.

Punaista tuli tontille lisää, mutta tämä on ihanan hempeää vaaleanpunaista. Kävin Hongiston Taimistolla, jossa on tarjolla vanhoja kotimaisia syreenejä, joita meillä istutettiin etenkin kaupunkeihin paljon 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Kaikkien lajikenimiä ei ole saatu selville edes geeniteknologian avulla. 

Yksi ihanimmista on Helsingin Talvipuutarhan kulmalla kasvava vaaleanpunakukkainen jalosyreeni, jolla on valtavat nuokkuvat kukinnot. Sitä olin ihaillut jo vuosia ennen kuin Hongiston Taimiston Timo otti yhteyttä ja pyysi kuvaamaan niitä syreenejä, joita hän otti lisäykseen. Teimme syreenien kuvausretken vuonna 2012, lyhyt blogijuttu löytyy täältä: KLIK. Jutussa on pari kuvaakin juuri siitä Talvipuutarhan kulman syreenistä.

Sittemmin Timo kasvatti syreeneistä myyntikokoisia taimia ja jo vuosien ajan minun on pitänyt hankkia oma 'Talvipuutarha'. Sillä nimellä vaaleanpunakukkainen syreeni nyt kulkee, tai proosallisemmin K-17. Mutta tonttini ei ole syreeneille paras mahdollinen. Ne eivät pidä savimaasta. Vesimyyrät puolestaan pitävät syreeneistä niin paljon, että jokusen kuihtuneen syreenintaimen olen voinut nykäistä juurettomana keppinä maasta. Peuratkin rakastavat syreenejä ja kaluavat ne lähes maan tasalle, jos voivat.

Mutta yrittänyttä ei laiteta. Keksin kedon kulmalta hyvin kuivan paikan, jossa ei ole vesimyyriä eikä savea. Istutuskuopan tekoon tarvittiin lapiota, talikkoa, rautakankea ja haravaa soran sekä kivien vuoksi. Toistaiseksi sumutin taimen Trico Gardenilla, mutta tuotapikaa se saa myös suojaverkon ympärilleen.

Hämähäkeistä puheen ollen, minulla on uusi lemmikki. Se on tämä söpönen seeprahypykki, jonka havaitsin keittiön ikkunankarmissa yhtenä päivänä. Se on tosi pikkuinen ja vikkelä! Kuvassa seepra näyttää jättiläiseltä, oikeasti se on vain ehkä kuusi millimetriä pitkä. Ja todella söpö! Ja miten söpö nimikin.

Jotta ei tulisi painajaisia kenellekään hämppykammoiselle, lopetetaan perinteiseen puutarhakuvaan. Vanhan 'Åkerön' omput alkavat punastua. Se on tuottanut ällistyttävän määrän omenoita tiheissä tertuissa, voi sanoa pölytyksen onnistuneen. Kaikkia puu ei jaksa kypsyttää, raakileita on maassa paljon.

Ja hei, omppukausi on yhtä kuin istutuskausi!

PS. Jos kiinnostuit Hongiston Taimiston syreenivalikoimasta, niin myynnissä olevat vanhat syreenit löytyvät täältä: KLIK.

Jalosyreeni – Syringa Vulgaris-Ryhmä

Japaninvaahtera – Acer palmatum

Koreaköynnöskuusama – Lonicera × heckrottii

Murattisyklaami – Cyclamen hederifolium

Punalatva – Eutrochium

Tarhalyhtykärhö – Clematis Texensis-Ryhmä

Tarharuostekukka – Crocosmia × crocosmiiflora

Viinikärhö – Clematis Viticella-Ryhmä

Parempi myöhään -kanttaus

Paahdepenkki rassukka on saanut olla oman onnensa nojassa koko kesän. Syksyllä sain naapurilta isot kasat luumupuun ja tammen pitkiä oksia aitamateriaaliksi ja kasasta riitti materiaalia niin pitkäksi aikaa, että sain käytettyä viimeiset vasta keskikesällä. Kasa paahdepenkin edessä on tehokkaasti estänyt sen hoitotoimenpiteitä.

Kesäkuisessa kuvassa näkyy tuolloinen tilanne. Eivät nuo oksat tuolla kuvan oikeassa reunassa suorastaan koko pitkän penkin edessä enää ole, mutta jotenkin penkki silti jäi hoitamatta. Vuosikausiin en ole tätä kunnolla edes kitkenyt.

Eilen käärin hihat ja ryhdyin toimeen. Työkiireet jatkuvat edelleen, mutta eivät niin polttavina, etteikö pihalle muutamaksi tunniksi ehdi. 

Lähes hävinnyt reuna tuli kantattua ensimmäisellä kerralla siten, että lopputulos näytti viisivuotiaan tekemältä.

Jatkoin penkkiä tontin alareunaan tekemääni pieneen kivimuuriin asti, se on ollut suunnitelmissa jo pidempään. Muurin takana on villiä heinikkoa ja muutama puska. Valkokukkainen neilikkaruusu 'White Grootendorst' tekee joka vuosi jokusen vaaleanpunaisen kukkatertun, se on valtavan söpö. Siitä oikealle on vanha happomarja Vironperältä. Vasemmasta reunasta alkaa harva kasvusto tonttini vanhaa kirkonruusua.

Puskat saavat kasvaa niin korkeiksi kuin lystäävät, niistä tulee peuraeste tekemäni risuaidan lisäksi. Kasvu heinikossa vain on ollut hidasta.

Lopuksi sain viimeisteltyä reunan suht suoraksi. Paahdepenkin kasvillisuus on kuin varkain muuttunut korkeaksi rehotukseksi. Sikurit ja laidunkarstaohdakkeet saisivat lähteä ja siirtyä penkin takana olevalle kedolle. Eilen jo raivasin niitä, jotta kurjenmiekat saisivat aurinkoa ja kukkisivat joskus.

Musti esittelee ketoa. Sen paikalla on ollut rakennus ja paahdepenkki on alempana, kivipengermän takana. Pengermän alin rivi on rakennuksen entistä kivijalkaa, sen päälle kasasin ylemmän rivin. Täältä ylhäältä käsin ei paahdepenkistä näy muuta kuin korkeimmat kukkavarret.

Kedolta toki vyöryy heinien siemeniä ja keltamataraa paahdepenkkiin. Vielä en ehtinyt nostaa kaikkia kasveja ylös ja perata penkkiä kunnolla, vähän riskiä se olisikin, sillä voisi samalla tuhota jonkun, jota ei muistakaan.

Maksaruohot eivät täällä oikein kukoista, sillä peurat yleensä syövät ne lyhyiksi tapeiksi. Nyt ei, ja tämä nimetön tumma maksaruoho on tulossa kukkaan. Luulen, että löysin myös yhden pienen 'Matronan' rääpäleen.

Marjaomenapensas 'Marleena' on tehnyt marjat ja muuttuu kohta leiskuvan punaiseksi. Ihan vielä ei, meillä ei ole hallaa ollut, mutta viime yö oli jo viileä: vain viisi astetta. Ensi yöstä luvataan vielä kylmempää. Täytyy laittaa kellarin tuuletusluukut ja ikkuna kiinni. Lattiat tuntuvat kalseilta.

Kävin viikko sitten Hongiston taimistolla, jossa 'Marleena' on risteytetty, ja kysyin, onko sitä vielä, sillä nettisivuilla ei ollut. Kyllä sitä kuulemma vielä vähän on. Hongiston Timon pääsarkaa ovat kuitenkin ruusut, katajat ja syreenit.

Kesä on mennyt niin äkkiä, että en tainnut ehtiä edes laittaa kuvaa kukkivasta Marleenasta tänä vuonna! Tässä se oli kesäkuun alussa yhtä aikaa kukassa syreenien kanssa. Saarniin tulevat lehdet varsin myöhään ja täällä merellä vielä myöhempään, kuten kuvasta näkyy.

Marjaomenapensas pyrkii silloin tällöin tekemään uusia oksia alhaaltakin, ne vain täytyy nyppäistä pois, jos haluaa siitä yksirunkoisen ja puun muotoisen. Marleenan uusissa lehdissä on hieno punainen väri.

Paahdepenkkiä ei ole tullut esiteltyä koko kesänä. Kesä–heinäkuun taitteessa kukkivat isovuohennokka, 

itsekseen penkkiin tullut valkolehdokki,

myös itsekseen tulleet päivänkakkarat ja siemenestä kasvatetut niittyräpelöt,

kerrottu sikoangervo eli kaunomesiangervo, vaikka onkin oikeastaan eri kuin mesiangervo. Voi näitä angervoja!

Verikurjenpolvet ovat saaren omaa luonnonkantaa kalkkikaivoksilta. Ne ovat levinneet valtaviin mittoihin ja peitonneet alleen kasvin jos toisenkin. Mutta kun ne kukkivat yhdessä kangasajuruohon kanssa, on näky hurmaava, vaikka reunan kanttaus puuttuukin.

Eilen tein sellaisen ratkaisun, että ajoin pihan nurmikosta vain puolet, jotta ehdin paremmin paahdepenkin kimppuun ja jotta en puudu – nurmikonleikkuu on varsin puuduttavaa hommaa. No, menee se ikkunanpesun ja imuroinnin edelle. Ehkä.

Ulos jäänyt leikkuri sai yöllä niskaansa ukkoskuuron, toivottavasti se käynnistyy vielä. Mutta ensin ajattelin hakettaa vielä yhden risukasan, joka estää talon nurkan kultapallopenkin siistimistä ja ruohonleikkuuta sen edestä.

Voi tätä ketjureaktioiden määrää!

Happomarja – Berberis

Isovuohennokka – Scutellaria altissima

Kangasajuruoho – Thymus serpyllum

Laidunkarstaohdake – Dipsacus fullonum

Maksaruoho – Sedum

Marjaomenapensas – Malus toringo var. sargentii

Neilikkaruusu – Rosa Grootendorst-Ryhmä

Niittyräpelö – Briza media

Päivänkakkara – Leucanthemum vulgare

Sikoangervo – Filipendula vulgaris

Sikuri – Cichorium intybus

Valkolehdokki – Platanthera bifolia 

Verikurjenpolvi – Geranium sanguineum