Pohjois-Karjalan korvessa

 En ole vieläkään tehnyt heinä- tai elokuun kalenteripoikapostausta kaikenlaisista kiireistä johtuen. Sen vuoksi nyt alkuun Ransun kuva ja nöyrä anteeksipyyntö kaikille kalenteripoikien ystäville.

Mamma palasi kotiin!

Olin pitkän viikonlopun Pohjois-Karjalassa. Reissun syy oli Nurmeksen vanhan kauppalan avointen ovien päivä ja siellä vetämäni puutarhakierrokset ja luento. Päivä oli mukava mutta kiireinen enkä ottanut yhtäkään kuvaa.

Reissun ajan olin ystäväni Wilman vieraana, hän on Murtovaaran talomuseon hoitaja. Joten heti ensimmäisenä aamuna suuntasimme Murtovaaralle.

Murtovaara on kruununmetsätorppa aivan keskellä korpea Pohjois-Karjalan ja Kainuun rajamailla. Sinne ajetaan kymmeniä kilometrejä soratietä metsän läpi, joka ei lopu ollenkaan. Siellä täällä on korpilampia. Sinun täytyy nyt vain yrittää kuvitella kolmen vartin soratieajelu niin, että matkalla näkee vain muutaman talon!

Viimeinen puoli kilometriä talolle kävellään polkua pitkin. Tämä lampi on jo Murtovaaralla, ja tätä vesireittiä pitkin tukkeja on uitettu.

Vanha silta uittoränneineen rakennetaan uudestaan. Vedenpinta on kuivan kesän jälkeen alhaalla.

Sitten saavutaan aukiolle, jonne ei tänäkään päivänä yllä sähkö. Lähin naapuri on viiden kilometrin päässä.

Täällä kaikki on niin kuin on aina ollut. Mutta mikä on "aina"?

Pihapiirin rakennukset edustavat eri aikoja. Vanhimmasta päästä ovat eteisellä yhdistetyt kaksi savupirttiä, uudempi ja vanhempi. Ne ovat säilyneet, koska kruununtorpalle tuli metsähommiin kymmeniä miehiä kerrallaan ja majoitustilaa tarvittiin.

Savupirteissä on tunnelma kohdillaan. Tämä kuva on vanhemmasta, siinä on hyvin pienet ikkunat. Se on 1840-luvulta.

Uudemmassa savupirtissä on vähän isommat ikkunat hieman korkeammalla, sillä hellan savu tuprutti edistyneemmin savut pitkin hornan tuuttia vähän ylemmäs huoneeseen.

Uusin asuinrakennus on 1900-luvun taitteesta ja siinä on jo savupiiput. Katot ovat pääosin malkakattoja. Tällaisia aniharvoin näkee!

Kyllä ennen osattiin tehdä kaunista.

Täällä asui Hilja-mummeli, legenda jo eläessään, vuoteen 1985, jolloin paikka oli jo ollut museona jonkin aikaa. Ilman sähköä, itse leipäjauhonsa jauhaen.

Sekä omat kessut piippuunsa kasvattaen!

Pihapiirin rakennuksissa riittää katsottavaa ja pohdittavaa. Metalliainesta ei juuri ollut saatavilla, joten kaikki, mitä voitiin, tehtiin puusta saranoita ja päreen pidikettä myöten. 

Kuvassa näkyy, kuinka malkakaton alla on monta kerrosta tuohta.

Aitassa on komeat kyytönnahkasaappaat.

Wilma, joka museota hoitaa, osaa kertoa kaiken malkakatoista, sillä hän myös korjaa niitä. Tässä on vastikään uusittu malkakatto. Itäsuomalaisessa tyylissä malat lepäävät räystäslaudan varassa. 

Huomaa tuohesta tehdyt linnunpöntöt! Pihapiirissä lentelee muun muassa pääskysiä.

Tallin ylisille vie mikäs muu kuin puusta tehty silta.

Navetan ja lampolan takaa alkaa kujoset eli aidattu kuja, jota pitkin karja vietiin laitumelle ja takaisin ilman, että elikot pääsevät pihan viljelmille. Piha oli siten aidattu, ei laidun. Vähän samoin kuin meillä peurojen kanssa, heh.

Huussi on tallin takana.

Tallin jatkeeksi tehty matalampi pärekattoinen navetta on lähes uusi, sillä se rakennettiin vuonna 1951. Wilma havainnollisti asian huomauttamalla, että samaan aikaan rakennettiin kaupunkeihin kovalla tohinalla nykyaikaisia kerrostaloja.

Täältä suunnasta katsottuna näkyy korkeimpana talli ylisineen. 

Metsästä löytyy karsikkopetäjä. Siihen on kaiverrettu vainajien nimikirjaimia ja kuolinvuosia saattomatkalla kotoa hautuumaalle. 

Wilma kertoi idean hauskasti: Jos vainajaa alkaa haudassa yksinäisyys ja koti-ikävä vaivata ja hän lähtee palaamaan kotiaan kohti, huomaa hän petäjän kohdalla: "ahah, mie olen siis kuollut" ja palaa haudan lepoon eikä mene kotiinsa kummittelemaan.

Jos Murtovaara alkoi kiinnostaa, lisää tietoa löytyy esimerkiksi museon omilta kotisivuilta: KLIK sekä Bomban sivuilta: KLIK.

Kuivuuden vaikutuksia ja virkistävä sade

 Tänä kesänä on saanut tarkkailla ruskistuvia kasveja tavallista enemmän. Heräsin vajaat kaksi viikkoa sitten rankkasateen ropinaan, kello oli vasta vähän yli kuusi aamulla. Muistin saunan edustalla olevat pienet siemenkasvatukset ja ajattelin kantaa niistä muutaman parempaan paikkaan, kun sade hetken päästä hellitti.

Ehdin saunalle ja olin purkit kädessä lähestymässä taloa, kun kuulin outoa kohinaa. Näin, että kylän länsipää on hävinnyt näkyvistä! Siellä satoi järjettömän rankasti ja sade siirtyi kohti. Ei siinä ehtinyt muuta kuin juosta kuistille ja jättää purkit siihen katon alle. Seuraavaksi hain kameran.

Rännit eivät ehtineet vetää, kun sade suihkusi niiden yli. Lännestä jo lähestyi sinisempi taivas, joten kiirettä piti kuvaamisen kanssa.

Aamuaurinko kultasi kesäsateen, joka todella tuntui kultaakin kalliimmalta. Kylläpä sadetta sai tänä kesänä odottaa!

Pian sade alkoi heiketä siirtyessään idemmäs.

Mittariin kertyi muutama milli. Onneksi tuolloin saatiin edes pari sadetta samana viikkona, sillä sen jälkeen kasvit siirtyivät jo takaisin lurpotustilaan. Nyt vettä on tullut paremmin ja toivottavasti tulee jatkossakin, sillä maa on yhä rutikuivaa hyvin syvälle.

Moni kasvi, jota luulin kuivankestävämmäksi, on kärsinyt. Värimintut ovat kuivattaneet osan varsistaan.

Samoin punalatvat. Ne vaatisivat ehkä kosteampaa. Rantapunalatva kuoli kokonaan muutamassa vuodessa, mutta tämä vanha täpläpunalatva on viihtynyt näistä parhaiten. Se kasvaa varjoisessa notkelmassa. Nyt sekin kuivatti lähes kaikki vartensa. Tässä kuvassa olen jo leikannut kokonaan ruskeat varret pois. 

Katsura on saanut tänä kesänä kastelua enemmän kuin koskaan, sillä hankin keväällä uppopumpun kasvimaalle ja letku yltää kastelemaan tätä uutta ruusutarhaa, jota kastelinkin ahkerasti. Silti puu (jos siitä ikinä puuta kasvaa) lurpottaa. Toki tämäkään ei saanut kastelua parin viikon poissaoloni aikana heinäkuun loppupuolella. Mutta luulisi jo lähemmäs kymmenen vuotta tässä kasvaneen kasvin löytäneen juurillaan vettä.

Vielä enemmän hämmästyttää ruotsinköynnöskuusama 'Serotina', joka on kasvanut tässä kymmenen vuotta ja nyt se ruskistui puoliksi. Aiempina kesinä ei tässä ole näkynyt mitään kuivumisen merkkejä.

Myös ikivanhojen karviaisten kuivuminen hämmästyttää. Marjoja on kyllä tullut paljon, mutta ne eivät ole erityisen hyvän makuisia, normaalikesänä ne ovat herkullisia.

Ukonhatut viihtyvät pihallani melko huonosti jokakesäisen kuivuuden takia, ja joitakin niistä on kuollutkin. Tämä on kookkaimmasta päästä.

Hortensiatkin ovat vaikeuksissa, mutta ei samettihortensia sentään aiemmin ole ihan tämän näköiseksi mennyt.

Näsiänkin nuutuminen yllätti.

Tikankontti 'Emil' sanoi heipat, tovottavasti juurissa on vielä eloa.

Syysvuokkoja minulla taitaa taas olla vain tämä yksi 'September Charm', joka on ensimmäiseni. Pari vuotta kituliaana sinnitellyt 'Lady Gilmour' ei enää tänä vuonna noussut. Tästäkin puskasta on puolet ruskeana, toivottavasti kukkii kuitenkin sateiden myötä. Ei tämä ennen syyskuuta ole aiemminkaan kukkinut.

Kuivuudesta voi kuitenkin kaivaa hyötyä esiin. Ransu esittelee. Voi nimittäin tarkastella kohtia, joissa edelleen vihertää.

Ransun rapsuttelujen välissä siis.

Paikoitellen on vihreitä laikkuja, eikä se johdu pelkästään niissä kohdissa kasvavista siankärsämöistä, voikukista tai matarasta.

Yksi kiinnostavista kohdista on tonttini länsireuna, jossa kulkee jokin vesisuoni. Joissakin kohdissa ei tarvitse kaivaa kuin puoli metriä, niin tulee vettä vastaan. Niinpä nämä istutusalueet tulevat laajenemaan, etualan ruskopenkki ja siitä oikealla oleva tontin reunan penkki myös. 

Tämän vuoksi kiinanpunapuu meni ruskopenkin alimpaan kohtaan ja se voi siinä oikein hyvin. Se on kostean paikan puu.

Sen sijaan vähän ylempänä ja idempänä vanhan talon kulmalla on rutikuivaa. Nuo vihreät laikut ovat minikokoisina sinnittelevää savikkaa ja mataraa.

Saunan edustalla on mehevänvihreää, vaikka olisi millainen kesä, ja se selittää, miksi sauna on niin laho. Sen paikalle tulee loistava lehto. 

Tuossa seinän vieressä on kohta, johon voin upottaa taimien ruukut ja ne pärjäävät ilman kastelua.

Loppuun selviytymistarinoita, jotta päästään päättämään positiivisesti. Purppurakannusruoho on tuottanut siementaimia muotopuutarhan timjamikäytävälle, en ole vielä ehtinyt niitä siirtää. Paikka on paahteinen, kuiva ja maa kivikovaa savea. Ja nämä kukoistavat!

Ja sitten on kärhöt, yllättävän kuivuudenkestävät. Tarhaviinikärhö 'Madame Julia Correvon' tuottaa tavallista pienempiä kukkia, mikä on hyvä vain, kauniimpiahan ne ovat kuin isot! Viinikärhöt ovat toki kuivuudenkestävimmästä päästä kärhöjä.

Vielä hurmaavampi tarhaviinikärhö on 'Hågelby White', joka on bensaraha Betweeniltä viime vuonna. Tämä kasvaa aika kuivassa kuistin kulmalla, mutta olen yrittänyt muistaa kastella silloin tällöin. Jossain vaiheessa sen juuret tulevat löytämään kosteampaa maata. 

Kukat ovat hyvin pienet, ehkä kuivuudesta johtuen, mutta näidenkin kohdalla pienuus oli iloinen yllätys. Tässä saattaa olla vahva kandidaatti maailman kauneimmaksi kärhöksi.

Karviainen – Ribes uva-crispa

Katsura – Cercidiphyllum japonicum

Näsiä – Daphne mezereum

Purppurakannusruoho – Linaria purpurea

Ruotsinköynnöskuusama – Lonicera periclymenum

Samettihortensia – Hydrangea aspera ssp. sargentiana

Syysvuokko – Anemone hupehensis

Tarhaviinikärhö – Clematis Viticella-Ryhmä

Tikankontti – Cypripedium

Täpläpunalatva – Eutrochium maculatum

Ukonhattu – Aconitum

Väriminttu – Monarda

Kukat ja öttiäiset lähikuvissa

Vielä kerran on pakko hehkuttaa näitä kaikkia ihania perhosia ja muita siivekkäitä sekä kukkia!

Keisarinviitta ja laidunkarstaohdake.

Sama sinipiikkiputkella.

Myös hohtopiikkiputki on mainio hyönteiskasvi sen lisäksi, että se on hohtavan kaunis. Edessä ihanan sininen sinipallo-ohdake 'Taplow Blue'.

Alppipiikkiputki kukki jo aiemmin, mutta on hyvä vain, että näillä on eri kukinta-ajat, niinpä hyönteisille riittää ruokaa pitkin kesää.

Jos jatketaan sinertävillä, otetaanko seuraavaksi mintut. Harmaaminttu on täynnä perhosia.

Keisarinviittoja on tänä kesänä ennätyspaljon.

Kiinnitin huomiota siihen, että harmaamintun vieressä kukkivasta nukkasalkoruususta häviää terälehtiä. Yhtenä päivänä näin syyllisen itse teossa nakertamassa terälehdestä isoa palaa! Se sujui niin nopsaan, että en olisi ehtinyt juosta hakemaan kameraa. 

Öttiäinen oli musta ja suunnilleen ampiaisen kokoinen. Varmaankin se käyttää pehmeää terälehteä johonkin pesänrakennukseen, mutta hitusen ärsyttää, kun kerrankin peura ei ole tätä syönyt, niin sitten tulee joku ötökkä ja vie kukista terälehdet.

Mintuissa on muuten todella kauniit kukinnot juuri tässä vaiheessa, kun osa kukista on auki ja osa nupulla. Tämä on tunnistamaton vanha minttu tästä samalta kylältä.

Huippusininen ritarinkannus on kasvatettu Romppalan Lindan lähettämistä siemenistä.

Vielä yksi ihana sininen, nimittäin hiirenvirna. Tänä kesänä näkyi paljon myös näitä komeita punatäpliä.

Kaikki kasvit, joissa on runsaasti pieniä kukkia lähekkäin, ovat ilmeisesti hyviä hyönteisille. Aiemmin kesällä otin kuvan, jossa nokkosperhoset ovat pietaryrtillä...

... nyt jo kukat lähes lakastuneina kultasiipien kanssa.

Keltakaunokki on tullut mainittua joka kesä, siinä käy jatkuvasti vierailijoita.

Yhden keltakaunokin vieressä kukkii 'Black Beauty' -lilja, ihanaa, että tätäkään ei ole peura käynyt syömässä. Sen taustalla näkyy myös syyspäivänliljan kauniin vaaleankeltainen kukka. Keltainen on hyvä väripari aiemmin mainitun liilan lisäksi myös pinkille.

Pinkistä puheen ollen, sain tällaista syysleimua Viherpeukaloiden tilaajalahjana pari vuotta sitten. Kuvan perusteella väri oli karmea, ja lahjoitinkin osan juurakoista pois. Nyt se viimein kukkii, eikä tämä nyt niin kamala olekaan. Ehkä osa ansiosta menee villeille palsternakoille, jotka kukkivat tässä vieressä kellanvihreinä – erinomainen väriyhdistelmä! Nyt en muista lajiketta enkä löydä tietoja, ehkäpä syysleimun lajike on 'Candy Twist'.

Syysleimu Blue Flame ja ampiaisvieras.

Laukoissa riittää ihania värejä ja kukintaa loppukesäksikin. Tämä on rikkilaukka. Aika matala; tämän voisi siirtää paikkaan, jossa se näkyisi paremmin. Kun raivaa uusia istutusalueita, tulee joskus myös luotua aiempaa parempia paikkoja kasveille.

Alppipenkki on hyvä paikka monelle laukalle. Tänä kesänä siinä kukki ensimmäistä kertaa itse siemenestä kasvatettu pisaralaukka.

Takaisin perhosiin. Kaaliperhonen kaukasiankirahvinkukalla.

Ruusukin houkuttelee. Sitruunaperhonen laskeutui tutkimaan Crown Princess Margaretan kukkaa, se on haalistunut oranssista vaaleanpunaiseksi.

Kukkien loistosta olen niin iloinen tässäkin kohdassa, jonka peurat ovat tähän asti aina parturoineet. Siinä on mennyt suopayrtti, virginiantädykkö, kellopeippi ja virmajuuri kaikki samalta korkeudelta, nyt niiden kukista on saanut ihailla itsensä kylläiseksi. Toivottavasti kylläisiksi ovat tulleet myös hyönteiset.

Valkokukkainen rikkaporkkana kylväytyy kaikkialle, ja vain harvasta paikasta sitä raaskii kitkeä.

Varjoliljatkin saivat kukkia tänä kesänä rauhassa ja ne houkuttelivat runsain mitoin kiitäjiä ja yökkösiä.

Kaiken kaikkiaan hyvin kelvollinen kesä! Kruunuksi vielä siemenestä kasvatetun Passiflora morifolian ensimmäinen kukinta. Olin nähnyt kukat vain kuvassa, todellisuudessa ne ovat todella pieniä, ihastuttavia miniatyyri-kärsimyspassionkukkia!

Alppipiikkiputki – Eryngium alpinum

Harmaaminttu – Mentha longifolia

Kaukasiankirahvinkukka – Cephalaria gigantea

Keltakaunokki – Centaurea macrocephala

Laidunkarstaohdake – Dipsacus fullonum

Nukkasalkoruusu – Alcea rugosa

Pietaryrtti – Tanacetum vulgare

Pisaralaukka – Allium carinatum ssp. pulchellum

Rikkaporkkana – Daucus carota

Rikkilaukka – Allium flavum

Sinipallo-ohdake – Echinops bannaticus

Sinipiikkiputki – Eryngium planum

Suopayrtti – Saponaria officinalis

Syysleimu – Phlox paniculata

Syyspäivänlilja – Hemerocallis citrina

Varjolilja – Lilium martagon