Muotopuutarhan sitkeät

 Parhaillaan katson, kun puutarhani kevään ensimmäiset kukkijat, 'Hippolyta' -lumikellot, ovat yhä kukassa ja heilahtelevat hyytävän pohjoisviiman ja kevyesti ympärillä kieppuvien lumihiutaleiden tahdissa. Lähes metrin korkuinen Fritillaria raddeana uhmaa säätä, vaikka ei uskoisi sen tällaista kestävän.

'Hippolytan' lisäksi 'Dionysus' on vielä kukassa tai alkaa nyt vasta osoittaa kuihtumisen merkkejä. Lumikellot ovat ihmeen sinnikkäitä, sillä niiden kukinta-aikana on moni muu tullut kukkaan ja kuihtunut ja nämä vain jatkavat – ihan kuin kuningatar Elisabet.

Esimerkiksi keväiset kurjenmiekat: kevätkurjenmiekat, lumikurjenmiekat, niiden risteymälajikkeet sun muut, ovat pääosin jo kuihtuneet. Vain muutama puksipuuaidan varjossa oleva 'Clairette' on yhä kukassa; paahteisemmalla kohdalla vuotuinen esitys on jo ohi.

Pikkuinen aarre, satumaisen kauniin värinen kevätkurjenmiekkaristeymä 'Painted Lady', kukki vain yhden kukan voimin. Tämä on vähän huonossa paikassa: vaikka sijainti on paahteinen, on tässä aika tiivis maa. Lisäksi viereinen harmaaminttu pyrkii valloittamaan maailmaa. Ehkä siksi tämän lajitoverit ovat hävinneet.

Varmuuden vuoksi tämä oli verkolla suojattu, kun oli ainokainen, sillä joinakin vuosina keväiset kurjenmiekkani on käyty syömässä.

Virvaliljatkin kukkivat ja kuihtuivat jo. Myös krookukset osoittautuivat lumikelloja lyhytikäisemmiksi. Aurinkoisina, lämpiminä päivinä nämä kuihtuivat silmissä. Harmitti, kun en ehtinyt nähdä tätä kaunista 'Picturatus' -ranskansahramia täydessä loistossaan, sillä olin poissa kotoa juuri silloin, kun se kukki. Onneksi ehdin nähdä siitä sentään tämän vilauksen!

Ja onneksi muita on tullut tilalle. Kuten valkokukkaiset sinivuokot ja vaaleanpunaiset pikkusinililjat!

Pikkusinililja 'Rosea' on tosi hyvä leviämään, lisäksi sillä on keinoja selvitä. Kuvan vasemmassa reunassa, puksipuuaidan lomassa, voi ehkä erottaa yhden, joka on oikea hujoppi kavereihinsa verrattuna. Se on keksinyt tavan selvitä puksipuun sisällä!

Atsurihelmililjoilla on onneksi melko pitkä kukinta-aika, sillä pikkuruisia kukkia on paljon ja siementaimiakin nousee koko ajan lisää. Nekin ovat levittäytyneet, tässä tähkälaventelin sekaan. Siniset kukat siellä täällä harmaiden lehtien seassa ovat mukava näky.
 

Valkovuokotkin ovat nousseet maasta, mutta kukintaan kuluu vielä aikaa. Tosin tämä 'Virescens' on niin hauska, että tämän kukkia ei tahdo lehdistä erottaakaan. Tuossa ylimmässä taitaa olla avautuva kukka.

Tulipahan testattua samettihortensian talvenkestävyys. Yleensä, kun olen syksyllä pyöräyttänyt tämän ympärille suojaverkon peuroja vastaan, olen kaatanut sen sisään kuivia vaahteranlehtiä. Mutta koska tämä on aina versonut latvasta lehtikerroksen yläpuolelta, en jaksanut nyt vaivautua.

Edelleen se versoo latvasta. Talven kylmin lämpötila oli –19 astetta epämääräisten muistiinpanojeni mukaan, ja joka tapauksessa kuukauden ajan oltiin vähintään –10:ssä. Pitkäkestoisella pakkasjaksollakin on vaikutusta, kun lumen paksuus oli vain 10 cm.

Siellä se on muotopuutarhan kulmalla. Tässä on hyvä paikka suojassa hyytävältä pohjoistuulelta kuten nyt. Luoteistuuli, joka meille pohjoista pahemmin osuu, ei myöskään pääse samettihortensiaa kurittamaan, sillä se puhaltaa talon kauimmaisen nurkan ympäri muotopuutarhan toiselle kulmalle. Lounais- ja etelätuulet tähän toisaalta osuvat, sieltä suunnasta tulevat yleensä kovimmat myrskyt.

Kuvasta voi nähdä, että köynnösruusujen talvitakit eivät vielä ole lähteneet. Nyt on niin kylmiä tuulia ja öisin lähes pakkasta, että olen kantapään kautta oppinut pitämään niillä villatakit päällä toukokuulle. Muuten ne kupsahtavat vähän liian äkisti. Sen sijaan pensasmaisilla Austin-ruusuilla ei ole ollut mitään talvisuojaa ja niistä osa näyttää huolestuttavan elottomilta. Ei auta kuin odottaa.

Hyasinteissa alkaa näkyä väriä ja muutama avautuva kukka, kuvassa 'Apricot Passion'. Anteeksi, että sanon näin, mutta onneksi tuli kylmempää, sillä kevät alkoi edistyä liiankin vauhdikkaasti. Lempiaikani ennen puiden lehtien puhkeamista alkoi jo näyttää loppuvan huolestuttavan aikaisin.

Kuvassa myös penkkiin itsekseen tulleet tervetulleet luonnonkukkaset: pystykiurunkannus ja pikkukäenrieska.

Ihanaa! No, nyt ei ole ihan näin auvoinen sää, että huvittaisi penkillä istuskella. Aurinko kyllä välillä näkyy, välillä taas leijailee lumihiutaleita. Lämpöä on 3 astetta.

Sitten se Fritillaria raddeana. Sinnikkäästi se pitää päätään pystyssä, viima ja lumi eivät vaikuta tähän mitenkään. Luulisi, että paksu mehevä varsi ei kestäisi pakkasta, mutta niin se vain kestää eikä ole moksiskaan. Kukkiin tai lehtiin ei tule minkäänlaisia pakkasvaurioita, tämä on aiempinakin keväinä todistettu. En ymmärrä, miksi tätä ei myydä Suomessa laajemmin, loistava kasvi!

Näkymä kohti muotopuutarhaa mäntyjen alta. Edessä kukkivat vaaleajouluruusu ja persiansinililja, Fritillaria raddeana loistaa kellanvihreänä muotopuutarhasta harmaan tähkälaventelin takaa. Siinä saa vähän käsitystä sen koosta. Se on lähes saman korkuinen kuin vieressään kasvava karviaispuska.

Pikaisen leijonankita-arvonnan voitti Hiidenkiven Minna, onnea! Siemenet ovat jo rannan postilaatikossa tai laivassa matkalla Nauvoon. 

Hauskaa, että juuri Minna ne voitti, sillä ilman hänen talvettamisharrastustaan en olisi tullut edes ajatelleeksi kokeilla leijonankitojen talvettamista. Näin ollen siemenet vapautuivat arvottaviksi. Toivottavasti ne itävät hyvin ja kukkivat pian!

Atsurihelmililja – Muscari azureum

Hyasintti – Hyacinthus orientalis

Kevätkurjenmiekka – Iris reticulata

Lumikello – Galanthus

Persiansinililja – Scilla mischtschenkoana

Pikkukäenrieska – Gagea minima

Pikkusinililja – Scilla bifolia

Pystykiurunkannus – Corydalis solida

Ranskansahrami – Crocus versicolor

Samettihortensia – Hydrangea aspera ssp. sargentiana

Sinivuokko – Hepatica nobilis

Tähkälaventeli – Lavandula angustifolia

Vaaleajouluruusu – Helleborus niger

Valkovuokko – Anemone nemorosa

Jouluruusut, vielä kerran – ja laatikkoasiaa

 Pakko vielä hehkuttaa jouluruusujen ihanuutta, kun ne ovat täydessä kukassa. Ja jee, parhaillaan sataa!

Näistä kolmesta esikkopeltoon istuttamastani taimesta ovat kaikki ympäristön siementaimet peräisin: edessä vihreäkukkainen, keskellä viininpunainen vaaleampi ja takana kivimuurin edessä kaikkein tummin, varsinainen Syrah, jos tuo keskimmäinen on Pinot Noir. Edessä sitten Vinho Verde?

Taimet ostin puutarhamessuilta rullakosta, joka oli täynnä eri värisiä tarhajouluruusuja. Valitsin namuimmat. Ostan tarhajouluruusut aina kukkivina, jotta voi nähdä, millainen kukka on.

Kivan värinen siementaimi, takanaan se kaikkein tummin jouluruusuista. Näiden vieressä on nyt nuokkusyreeni ilman suojaverkkoa, elän vaarallisesti. Sumutin sen Trico Gardenilla perinpohjaisesti.

Ylärinteessäkin on yksi punakukkainen siementaimi. Tuo taisi olla ensimmäinen kukintakokoon kasvanut ja siirsin sen tuonne ylemmäs, kun halusin jouluruusuja laajemmalle alalle.

Tästä näkyy, että Rivendell on vielä hieman ryteikköinen kehitteillä oleva alue. Vanha luumu-, kirsikka- ja tuomivesakko pyrkii tuottamaan vesoja jatkuvasti ja niiden juurten takia kallion esiin kaivaminen on työlästä.

Naapurit tekivät pienen kasvimaan ja ympäröivät sen peurojen takia heti aidalla. Se näyttää tosi söpöltä! Nuokkusyreenistä pitäisi kasvaa näköeste, mutta en tiedä, millä vuosikymmenellä se tapahtuu; se on istutettu kohta kymmenen vuotta sitten, tässä ajassa se on kasvanut noin 20 cm.

Huussista alemmas kivimuurin edessä on vielä tämä, jonka olen ostanut taimena, mutta joka ei ole juuri kukkinut. Paikka alkaa olla jo kuivempi ja paahteisempi. Lajike on niitä ihania vaaleita, joissa on tummia pilkkuja kukan sisällä. Etualalla on taas yksi siementaimista, niistä näyttää useimmiten tulevan keski-viininpunaisia.

Tähän väliin on pakko laittaa kuva huussin toiselta puolelta punaisesta villistä penkistä, jossa 'Beth Evans' -pystykiurunkannus komeilee, vieressä lapsuudenkodistani tillipionin mukana salaa saapuneita idänsinililjoja. Tillipioni kuoli talvimärkyyteen ajat sitten, onneksi sinililjat jäivät.

Keisarinpikarililjat ovat tulossa kukkaan, mutta vain punaisessa villissä penkissä, mikä johtuu varmaan siitä, että niitä olen muistanut lannoittaa viime vuonna, muita en. Nämä eivät oikein kuki, ellei näitä lannoiteta ja se tulee tehdä nyt.

Iltapäivälle on luvassa aurinkoa, mutta huomenna pitäisi sataa enemmän, eli lannoitteen antaminen on tämän päivän ohjelmassa. Kuvan lajike on 'Aureomarginata', ihanan koristeellinen ilman kukkiakin, mutta toki kukat ovat kasvin kruunu.

Näkymä vanhan talon nurkalta ilta-auringossa on aika kiva.

Jokunen sinililja on vaeltanut pystykiurunkannusten sekaan, ihanat värit. Kiurunkannusten lisäksi pikkukäenrieskaa on kaikkialla.

Ensimmäiset mukulaleinikin keltaiset kukat ovat avautuneet. Syklaaminarsissi 'Jetfire' alkaa myös olla kokonaan auki ja torvi värittyy hiljalleen oranssiksi.

Muotopuutarhan pikarililja Fritillaria raddeana kukkii. Olen jo tottunut ajatukseen, että näin korkea ja komea voi olla näin aikainen kukkija, keisarinpikarililjojakin aikaisempi. 

Mutta muotopuutarhaan ei nyt pitänyt eksyä...

Olen jatkanut puuhia aivan toisessa päässä pihaa, kasvimaalla ja sen viereisessä ruusutarhassa. Eilen rakensin uuden viljelylaatikon aiemman lahonneen tilalle, jonka purin jo viime vuonna. 

Täytin laatikon ojanpohjamöhnällä, kun keksin yhdistää kaksi työlistan asiaa: tienvarren ojanpohjan siivous ja laatikon täyttö. Siksi laatikkoon ei nyt ihan heti voi lisätä multaa ja kylvää, odottelen, että möhnä kuivuu kasaan. Tästä laatikosta tuli matala, sillä haluan penkillä istuessani (kuvan vasemman reunan suunnassa) ihailla ruusutarhaa esteettömästi.

Aiemmin keväällä rakennettu iso ikkunoilla katettu laatikko näkyy taustalla Ransusta oikealle. Juuri sen korkeuden takia sitä ei voinut sijoittaa tähän ruusutarhan eteen.

Ikkunoiden suojiin uskalsin tehdä jo ensimmäiset kylvöt salaatteja, kukkia sun muuta. Tämä on elämäni ensimmäinen kasvihuoneentapainen, vähänkö olen innoissani! Kuten kuvasta näkyy, multatilaa olisi reilusti lisää, mutta multaa ei nyt ollut enempää. Sitä voi sitten tulevina vuosina laittaa paksummin.

Laitoin tähänkin laatikkoon ruutuviljelmän, siksi nuo narut.

Rautakaupasta ostetut 'Toto' -narsissit pääsivät ruusutarhaan orjanruusun alle. Kyllä, juuri siihen paikkaan, joka on täynnä juolavehnän ja nokkosen juuria. Kirjoitin oikein puutarhapäiväkirjaani pyhän lupauksen kitkeä ruusutarhaa tänä vuonna tarkemmin. Viime vuonna kitkin vain keväällä ja syksyllä, jolloin syksyyn mennessä rikkaa oli aika paljon. Juolavehnästä pääsee yllättävän hyvin eroon kääntämällä maan perustamisvaiheessa paloina lapiolla ja kitkemällä sen jälkeen aina, kun lehtiä ilmaantuu. Tällä menetelmällä ei menetetä pikkukäenrieskaa, pystykiurunkannusta ja muita kasveja, joita paikalla kasvaa luonnostaan, vaikka menetelmä ehkä työläältä kuulostaa. Minusta maankaivuu on vain mukavaa. Kiviäkiä siinä löytää, kuten kuvasta näkyy.

'Toto' on aivan ihana siro tyyppi, sen perimässä on nunnannarsissia ja syklaaminarsissia ja sen huomaa keveydessä. Tässä on jotakin samaa kuin suloisissa pikkuisissa luonnonnarsisseissa, joita olen joskus Pyreneillä ihastellut. Toivottavasti se tuossa viihtyy.

Paikassa on jotakin tenhoa, vaikka kuvaan sitä on vaikea saada. On avaraa ja valoisaa. Tähän paistaa aurinko koko päivän, vasta iltamyöhällä on varjoa. Aamulla tontin itäpään koivut varjostavat kevyesti. 

Ruusutarhan alue on mulloksella, siinä on jo jonkin verran istutuksia, mutta lisää perennoja ja sipuleita mahtuu. Paikkaan, jossa seison, haluan kiveyksen, jotta tässä voi oleskella ruusun katveessa. Isolle orjanruusulle tulee yksinkertainen pergola kolmen paksun tolpan varaan. Sen lähellä ei voi oleilla ilman, että se on sidottu litteäksi, sillä orjanruusun piikit ovat julmetut ja uppoavat ihoon. Nuo pitkät kaarevat oksat yltävät metrien päähän.

Vasemmassa alakulmassa alkaa kivirivi, joka on entisen karja- tai kärrysuojan tms. kivijalkaa. Siitä ylärinteeseen alkaa preeriapuutarha, joka on vasta alkuvaiheessaan: koristeheiniä ja preerian kukkasia. Heti kivien yläpuolelle haluan siirtää parsat, sillä niillä täytyy olla isompi alue: rakastan parsaa ja pieni kaivonrengasviljelmäni ei riitä juuri mihinkään. Söisin parsaa vaikka joka päivä. Tässä voi sitten istuskella tuolilla tarkkailemassa, kun parsat kasvavat.

Siinä eilisen kuulumiset Saaripalstalta, parhaillaan seuraan, kuinka aurinko tulee pikkuhiljaa esiin. Ihanan virkistävä oli tämäkin pieni sade! Toivottavasti teilläkin on sopiva sää.

Idänsinililja – Scilla siberica

Keisarinpikarililja – Fritillaria imperialis

Nunnannarsissi – Narcissus jonquilla

Nuokkusyreeni – Syringa komarowii subsp. reflexa

Orjanruusu – Rosa dumalis

Pikkukäenrieska – Gagea minima

Pystykiurunkannus – Corydalis solida

Syklaaminarsissi – Narcissus Cyclamineus-Ryhmä

Tarhajouluruusu – Helleborus Orientalis-Ryhmä

Vaaleita sävyjä

 Olen ihastellut runsain määrin levinneitä posliinihyasintteja kostealla kevätniityllä. Kun niihin osuu valo, ne ovat kuin pikkuruisia lyhtyjä.

Siinä on nyt samaan aikaan kukkimassa lumikelloja, persiansinililjaa, joitakin krookuksia ja posliinihyasinttia. Kaikki varhaiset ja keskikevään kukkijat yhdellä erää. Myöhemmin tulee kukkaan vielä pikarililjoja, tähtihyasintteja, kesälumipisaraa ja narsisseja.

Näkymä on tosi ihana, mutta haastava kuvattava, jotta saisi talteen sen ihanan vaalean auringonkilossa hohtavan kukkailon. Tässä yläviistosta kivipengermän päältä.

Tällä lipputangon kulmalla posliinihyasintit ovat tosi tiiviinä kasvustona.

Ihanaa, kun nuo ensimmäiset kukkijat eli puistolumikellot ovat vielä kukassa! Krookukset tuntuvat lakastuvan lämmössä nopeimmin, mutta tässä on puolivarjoisa paikka. Haileanvaalea skilla on persiansinililja, tosi hyvä lisääntyjä.

Otin vielä tänään illalla pari kuvaa, tässä japaninlehtikuusen takaa saunan nurkalta. Posliinihyasintit oikein hehkuivat. Ne ovat vasta aloittaneet kukinnan.

Lipputangon oikealla puolella on harvemmassa kukkia. Tuolla nousee kirjopikarililjoja, ensimmäisessä on jo kapea nuppu havaittavissa.

Yhtä valoisia sävyjä löytyy mäntyjen alta kuivasta metsäpuutarhapenkistä, jonka on nk. Riina-penkki. Versoja Vaahteramäeltä -blogin Riinan lempivärejä tässä nimittäin, ja nuo krookuksetkin ovat hänen lemppariaan Jeanne d'Arcia!

Vaaleajouluruusu tuottaa valkoisen kukkapilven ja näiden lisäksi tässä on nyt haalean vaaleansinistä, sillä persiansinililjat kukkivat tässäkin. Niille tuntuu käyvän ihan kaikenlainen kasvupaikka: minulla on niitä sorassa paahteessa ja kovassa savessa varjossa, kaikki kelpaa.

Toinen haalean vaaleansininen on Riihivillan Leenalta peräisin oleva imikkä, todella suloinen. Ja kukkii nyt jo!

On muuten hassua, että puutarhassani on aika monta kasvia Riihivillan Leenalta, kun ottaa huomioon, että emme ole koskaan tavanneet. Bloggaamisessa on tosiaan jotain samaa kuin kirjeystävyydessä, tätä olen aiemminkin miettinyt. Erittäin mukava tapa ystävystyä samanhenkisten ihmisten kanssa, ja tässä ystävyydessä ikä, asuinpaikka, taloudellinen tilanne tai ulkonäkö ei vaikuta mitenkään, mikä on erinomaisen hienoa.

Se on nimittäin tosi ystävyyttä, kun toisen hörinät kiinnostavat aina vain, vuosienkin jälkeen. Tämän lisäksi meillä kaikilla saattaa olla ihan muitakin puolia kuin ne, joista blogissa kerromme.

Mäntyjen alla on myös nousussa ihanan reipas koiranhammas Erythronium californicum 'White Beauty'. Ihme kyllä, se sietää tätä kuivaa paikkaa kokkareisessa savimaassa. Muutaman herkemmän kasvin olen joutunut siirtämään, sillä ne ovat selvästi kituneet.

Vaaleajouluruusutkin pärjäävät hyvin, mutta näin käy niille, kun suojaverkko poistetaan ja siirretään muualle jonkin toisen kukkaan tulevan kasvin suojaksi. Sekä kukka- että lehtivarret syödään sen siliän tien. Lisäksi vierestä on kuopsutettu maata oikein kuopaksi, mutta se voi olla rastaan tai harakan tekosia yhtä hyvin.

Läheisen katajan alla on kiva väriyhdistelmä persiansinililjaa ja kultasahrameita.

Pojat iltakytiksellä. 

Lähdetäänkö tuosta mäkeä ylös poikien ohi? Päästään nimittäin eiliselle ja tämänpäiväiselle työmaalle tuonne navettaa vastapäätä.

On tässä nyt vähän muutakin tullut tehtyä näinä päivinä, mutta ruusutarha on sen verran edennyt, että olen kammennut pari kiveä maasta ja istuttanut niiden tilalle kasveja: 'Niobe' -kärhön kiipeämään tuohon isoon orjanruusuun, sen viereen syysukonhatun ja ruusun toiselle puolelle ihastuttavan kerrottukukkaisen 'Manteau d'Hermine' -pikkujasmikkeen.

Tuolle orjanruusulle olen suunnitellut järeää pergolaa, jospa sekin nytkähtäisi liikkelle, kun olen selvästi innostunut tästä kohdasta juuri nyt.

Kuvassa muuten näkyy pikkuruisen pikkukäenrieskan voima: se on tuo aivan vihreä alue keskellä. Vaikka sen lehdet ovat kapeat ja ruohomaiset ja koko kasvi häviävän pieni, kun sitä on riittävästi, on paikka aivan vihreä.

Sain tähän paikkaan vision ruotsalaisesta lehdestä pari vuotta sitten. Siinä oli yksinkertaisesti kuva jasmikkeesta ja ruususta vierekkäin. 

Taivaallisen kaunista, tuumasin, ja sitten aloin muovata tästä vielä heinikkoisesta alueesta ruusutarhaa, jossa olisi jasmikkeita ja ruusuja. Ensin istutin kameliajasmikkeen, mutta sitä piti kertaalleen siirtääkin lähemmäs orjanruusua, kun en ollut tajunnut, miten isoksi kameliajasmike tulee kasvamaan. Onneksi tajusin asian ennen kuin siitä tuli valtava (jos tuleekaan, peurat nimittäin napsivat jasmikkeita hyvällä ruokahalulla).

Syksyllä istutin kerrottukukkaisen 'Plena' -isonietospensaan, se on tuossa verkon ympäröimänä. Vasemmassa reunassa pilkottavan verkon sisällä on kohta vuosikymmenen ajan jurottanut katsura. Joka kesä sen latva kuivuu ja sen kasvaminen metriä korkeammaksi tuntuu olevan ikuisuusprojekti. Vaikka maa on suorastaan loistavaa, sillä tässäkin kohdassa on ollut jokin karjasuoja tms.

Mutta nyt tuossa on tuloillaan ihana sekoitus ruusuja ja kerrottuja valkokukkaisia pensaita. Orjanruusulla on muuten kokoa, sen tyvi on yli 20 cm paksu. Ihania nuo sammaleiset kivet, ehkä niiden takia olen nyt aivan liekeissä tästä kohdasta.

Puskien lisäksi tarvitaan perennoja ja sipulikukkia. Tonttini aikaisimmat narsissit ovat 'Elka' -kääpiöitä, tosi lyhyellä varrella aikaisin kukkiva torvinarsissi, joka haalistuu lähes valkeaksi kukan vanhetessa. Nämä kukkivat jo rykelminä seuranaan ihanat pikkukäenrieskat. Moni muu narsissi on vasta noussut maasta.

Lummetulppaani 'Johann Strauss' kukkii myös hyvin matalana.

Loppuun uutinen saunaliiterin edestä: Viburnum × bodnantense 'Dawn' -heisi on avannut ensimmäiset kukkansa!

Isonietospensas – Deutzia crenata

Japaninlehtikuusi – Larix kaempferi

Kameliajasmike – Philadelphus × virginalis

Katsura – Cercidiphyllum japonicum

Kesälumipisara – Leucojum aestivum

Kirjopikarililja – Fritillaria meleagris

Kultasahrami – Crocus chrysanthus

Kärhö – Clematis

Lummetulppaani – Tulipa Kaufmanniana-Ryhmä

Orjanruusu – Rosa dumalis

Persiansinililja – Scilla mischtschenkoana

Pikkujasmike – Philadelphus × lemoinei

Pikkukäenrieska – Gagea minima

Posliinihyasintti – Puschkinia scilloides

Puistolumikello – Galanthus nivalis

Syysukonhattu – Aconitum fischeri

Tähtihyasintti – Camassia

Vaaleajouluruusu – Helleborus niger

Saisi sataa

 Alkaa olla tosi kuivaa. Täytyy yrittää muistaa, missä viime vuonna istutettuja kasveja on, sillä huomaan, että moni niistä meinaa kuihtua. Niille pitää kantaa vettä, jotta eivät näänny kokonaan. Luulen, että ruusu-heinätarhassa on yksi fenkolin siementaimi. Siellä kasvoi viime vuonna ruskealehtinen fenkoli, mutta en muistanut suojata sitä talveksi, joten emokasvi on varmasti mennyttä. Taimikin oli puoliksi kuihtunut, kun sen löysin.

Pantteri esittelee vuokko-esikkopuutarhan alaosaa. Siinä kukkivat 'King of the Striped' -krookukset.

Niiden takana näkyy valkotäpläimikkä 'Mrs Moon' jo kukassa, imikät ovat supernopeita!

Sitten on vuorossa vähän mysteeriä. Nämä ovat peräisin aikoinaan Aarno Kasvilta saamastani kourallisesta pikkusipuleita. Taempi on pikkusinililja, mutta tätä valkoista kummastelin jo viime keväänä. Kauan siltä kuluikin tulla kukkaan, mutta olen varmasti myös häirinnyt sen asettumista mylläämällä paikkaa vähän liikaa. Olen muun muassa hävittänyt ihanan sinikevättähden, joita tästä joskus nousi yksi kappale. Toivon, että jonakin vuonna se nousee jälleen (tai että muistan viimein hankkia sitä syksyllä!). Mutta mitä ihmettä nämä valkoiset ovat? Ihan kuin sinikevättähden valkoisia versioita.

Vähän alempana rinteessä asustavat armeniansahramit. Luulin ensin, että nämä ovat taantuneet, mutta niitä on putkahdellut maasta tuppaina. Ruusuherukat näiden yllä ovat ihan juuri tulossa kukkaan! Nuput ovat kuvan ottamisen jälkeen parissa päivässä pullistuneet ja punastuneet. Ties vaikka tänään avautuisi ensimmäinen kukka.

Kostealla kevätniitylläkin avautuu yhä uusia krookuksia. Lumikellot ovat yhä kukassa lämpöaallosta huolimatta. Niiden seurana kukkivat haaleanvaaleat persiansinililjat.

Mukava, keväinen näky! Ja niin ihanaa tämä aika, kun maa on siisti eikä nurmikko vielä kasva. Onneksi viilenee!

Mutta takaisin tuonne huussin luokse, joka kuvassa kaukana näkyy.

Huussi sai viimein uuden punamullan. En ollut sitä vielä koskaan maalannutkaan, se on edellisten omistajien rakentama. Tältä eteläseinältään väri oli kovin kauhtunut. Nurkka- ja räystäslaudat oli jätetty maalaamatta varmaan sillä ajatuksella, että niistä tulee valkeat. 

Pohdin väriasiaa tapani mukaan reilut kymmenen vuotta ja tulin siihen tulokseen, että ne ovat liian kapeat ollakseen valkeat. Muutaman metrin päässä on vanha talo, jossa on jykevät valkeat nurkat; johan näyttäisi hassulta, jos tässä huussissakin olisi, kun tämän nurkkalaudat ovat vain taloni rimojen levyiset. Räystäslaudastakaan en ole varma, niinpä sudin sen nyt, sillä punamullan päälle voi kyllä vetää pellavaöljymaalin, toisin päin ei onnistu. 

Luulen kuitenkin, että en maalaa niitäkään valkeiksi. Huussista tulisi huutomerkki, liian koristeellinen ja huomiotaherättävä – nyt se on vähän hillitympi.

Mutta vielä en päässyt vetämään tätä(kään) hommaa työlistalta yli, sillä katossa on kolmea erilaista kattopeltiä, senkin voisi maalata. Sisälattian myös... työt eivät tekemällä lopu ja mitä niitä kansanviisauksia olikaan.

Nyt eletään vuoden kuivimpia aikoja, täydellisiä kaikkeen maalaamiseen! Ja tällä tontilla tosiaan kaikki pitäisi maalata, kaikkien rakennusten maalausprojektit ovat kesken. Aika kuitenkin kuluu niin äkkiä, että on mahdollista, että tämä jää vuoden ainoaksi maalausurakaksi. Joka vuosi käy niin, että yhtäkkiä eletäänkin heinäkuun loppua, enkä ole maalannut kuin muutaman neliömetrin.

Ai niin, myös venevajan maalaus on kesken.

Edellisen postauksen kommentissa kummasteltiin Rivendellin joen kuivumista. Kyllä vain, valitettavasti tällä tontilla näin käy. Kuvasta voi nähdä, että joen yläjuoksulla on vielä vettä, mutta vesi tyrehtyy joen keskivaiheilla lintujen joenuomaan heittämiin sammalenpaloihin.

Aiemmin keväällä Riihivillan Leena ehdotti, että ojan pieleen tarvittaisiin lumikelloja.

Niin sitten kävi, että tein kotimatkan varrella pienen koukkauksen ja noudin mutkan kautta Leenan lähettämät lumikellot, hyvin leviävän sortin puistolumikelloa sekä 'Viridapice' -lajikkeen, josta oli puhetta Leenan kanssa jo varmaan vuosi sitten. Hän ystävällisesti tarjosi minulle palan omastaan, kun pahoittelin sen häviämistä pihaltani (tai se ei koskaan noussutkaan, istutin muutama vuosi sitten vain yhden sipulin). Se on tuo korkeampi, jossa on hienot vihreät läikät ulompien kehälehtien alaosassa.

'Viridapice' vietti lähes vuoden ystäväni pihassa purkissa ja nyt se on kotiutunut tänne, tosin vielä purkissaan.

Kuvassa on myös hurmaavaakin hurmaavampia, pieniä ja tuoksuvia 'Toto' -narsisseja. Niitä myytiin ruukussa ihan rautakaupassa (K-Rauta), pakko oli ostaa! Sen lisäksi, että Toto on maailman suloisin narsissi, se on myös maailman suloisin kissa! (Koratiassa, KLIK).

Lisäksi löysin 6-packeja puksipuun aitataimia mitä epätodennäköisimmästä paikasta, Paraisten Tokmannilta. Voi onnea, näitä olen kaivannut. Muotopuutarhani puksipuuaidat kun valmistuvat äärettömän hitaasti, sillä kaikki maahan tökkäämäni pistokkaat eivät lähde kasvuun, nytkin talvi (tai lintu) on niitä nostanut maasta. Tällä keinoin saan vähän nopeammin aitaa kukkapenkkieni ympärille, tosin en tähän hätään ostanut kuin kaksi sixpäkkiä. 

Täytynee joskus lähteä käväisemään uudestaan. Se on kokopäivän reissu, niin lähellä kuin onkin. Nauvoon on parin tunnin laivamatka, sieltä lossilla yli eli kolmen vartin matka vielä Paraisille ja sama iltalaivalle takaisin. Sellaisena päivänä, kun iltalaiva on.

Mutta voisihan samalla hankkia multasäkkejä, niitä kun ei autooni tänne tullessa mahtunut, kun piti ostaa turvetta pissahaihduttamoon. Niin ja aidantolppiakin kaipaisin.

Voihan päivänsä hullumminkin käyttää, ja jos valitsee sateisen päivän, ei päivän poissaolo pihalta niin harmita. 

Siispä tervetuloa, sade! Viimevuotisten istutusten lisäksi saisit kastella myös tämänvuotisia. 'Viridapice' vielä etsii paikkaansa, sillä se on sellainen aarre, jota ei uskalla tällaiseen juolavehnikköön istuttaa. Mutta sen rohkaisemana, että lumikellot viihtyvät vanhoilla, lähes hoitamattomillakin pihoilla heinikossa, uskalsin jakaa Leenan lumikellon kahteen tuppaaseen ja istutin ne hänen visionsa mukaan esikkopeltoon jouluruusujen luokse, lähelle ojaa.

Siinä nyt ovat kaksi pientä tupasta lumikelloa, kauempana saarnen juuria vasten näkyy korkeampi kevätlumipisara. Oikealla on keskipunainen tarhajouluruusu, ei se kaikkein tummin.

Otin pienet vertailukuvat kahdesta jouluruusun siementaimesta. Tämä on söpö vanhan roosan punainen, jota ihasteltiin edellisessä postauksessa. Se on sisältä yhtä nätin värinen.

Se epämääräinen hailea, joka jo muutti pois tästä saniaistarhan hoodeille, on sisältä täysin vihreä. Vihreä olisi ihan jees, jos se olisi sitä myös ulkopuolelta, eikä sellainen ihmeellinen ihonvärinen. Mutta se saa nyt kasvaa ja rehevöityä sekä tuottaa siementaimia uudella paikallaan, kaukana näistä muista.

Tuo oikean alakulman vihreäkukkainen on esimerkiksi aivan namu!

Tein nyt niin, että leikkasin tarhajouluruusujen vanhat lehdet pois. Ystävä yllytti, hän sanoi, että Ruotsissa niin tehdään, jotta joku tauti ei tuhoaisi jouluruusuja. Minulla on kuitenkin ikävä tapa jättää kaikki kasvijäte maahan – ainoastaan rönsyleinikit viskaan pois istutuksista nurmikolle – että en tiedä, mitä tautia nyt tällä keinolla ehkäisisin... mutta nyt näyttävät jouluruusut kyllä siistimmiltä, tosin tuo muu alue ei. Kasvien nousevien kukkavarsien ympärillä kun on keväisin melko karmea, laaja kehä lakastuvia lehtiä. Eivät ne mikään silmänilo ole. Lisäksi niiden alta paljastui tsiljoona uutta jouluruusun siementaimea. Jotka toivottavasti eivät nyt kuivu.

Kasvijätteellä on nimittäin useita tehtäviä: se estää maata kuivumasta (täällä saaristossa tämä on todellinen ongelma), suojaa talvella, kun lunta ei ole (toinen todellinen ongelma) ja tuottaa humusta maahan. Lehtien alta löytyy aina ihania kastematoja ja muita hyötylieroja!

Hirveän vaikeaa oli kuvata lumikelloja, sillä esikkopeltoon paistaa aurinko vielä niin kovasti, kun puissa ei ole lehtiä. Kävin pitkin alkuiltaa yrittämässä, vasta myöhään onnistuin. Tässä otin kuvan punaisen villin penkin toiselta puolelta. 'Beth Evans' eli Betti-pystykiurunkannus se siinä hehkuu.

Pystykiurunkannuksista ei ole pulaa, sillä tonttini kasvaa niiden luonnonmuotoa laidasta laitaan. Tässä metrin päässä Bettistä, syreenipuskan alla. 

Lopulta myöhäisillan kuvaa. Jos on vähänkin valoa ja varjoa, eivät lumikellot erotu. Etualalla yksi parhaimman värisistä siementaimista niin söpösti saarnen juurten välissä. Kevätesikkokin on pesiytynyt aivan juurten kainaloon, voi nähdä aivan kuvan vasemmassa alakulmassa. Huomasin muuten ojan toisella puolella jo keltavuokon lehdet ja ensimmäisen kukkanupunkin!

Vielä lähempää. Valkoinen lumikello ja tummahko jouluruusu ovat ihana pari!

Vihreä namupala kasvaa kauniisti sammaleisen kiven vieressä. Taidan tulevinakin keväinä leikata ne vanhat lehdet. Kukkavarret näyttävät paljon tehokkaammilta, kun niitä ei ympäröi vanhojen lehtien rinki.

Vielä yksi kuva myöhään illalla. Molemmat tuppaat lumikelloa näkyvät ojan vasemmalla puolella. Kaikkein tummin jouluruusu kasvaa vähän sivussa kaarisyreenin alla, eikä mahtunut yhteispotrettiin.

Eilen sekoitin ensimmäisen satsin Trico Gardenia ja sumuttelin sillä vähän kaiken. Saa nähdä, kuinka se toimii. Toisaalta tuntuu, että aitakin on alkanut toimia nyt, kun olen sitä jatkuvasti tiivistänyt ja korottanut. Uskalsin eilen poistaa kaarisyreenin ja läheisen lumipalloheiden suojaverkot ensimmäistä kertaa ikinä, jotta sain vähän kitkettyä heinikkoa niiden juurilta. Enkä laittanut verkkoja takaisin paikoilleen. Hirveää riskillä elämistä... ne eivät ole ikinä kukkineet, sillä peura on päässyt latvomaan niitä verkoista huolimatta. Saa nähdä, kuinka nyt käy.

Kun nyt olet kahlannut polveilevat sepustukseni tähän asti, on vuorossa pieni palkinto. Keräsin tästä hurmaavan värisestä leijonankidasta (lajike 'Potomac Lavender') siemeniä, mutta myös talvetus onnistui – noin puolet kasveista on yhä hengissä. Joten pistän arvontaan sen siemenpussin.

Pihassani ei ole kasvanut muita leijonankitoja viime kesänä, enkä huomannut naapureillakaan, joten luulisin, että taimista tulee tämän värisiä – itsekin nämä siemenestä kasvatin viime vuonna – mutta kun siemenistä on kyse, mitään takuita ei voi antaa.

Osallistu arvontaan kirjoittamalla kommenttiisi, että haluat osallistua! Myös facebookin juttulinkkiini saa jättää kommentin, mutta kullakin on vain yksi arpa, eli muiden somekanavien jäsenillä ei ole mitään lisäetuja, minusta se on epäreilua.

Koska tämä varmaan pitäisi vähitellen jo esikasvattaa, on tässä vähän kiire. Arvonta suoritetaan torstaina 22.4. klo 21. Siihen asti saa osallistua.

Onnea arvontaan!

Armeniansahrami – Crocus angustifolius

Kevätlumipisara – Leucojum vernum

Persiansinililja – Scilla mischtschenkoana

Pikkusinililja – Scilla bifolia

Puistolumikello – Galanthus nivalis

Pystykiurunkannus – Corydalis solida

Ruusuherukka – Ribes sanguineum

Sinikevättähti – Scilla sardensis

Tarhajouluruusu – Helleborus Orientalis-Ryhmä 

Valkotäpläimikkä – Pulmonaria saccharata