Päivän pihakuvat ja auringonkajo

Vielä löytyy pihalta pari kukkaa! Ja joitakin nuppuja, kuten aiemmin mainitut vaaleajouluruusu ja syyssahramit. Syysastereissa voisi olla vielä joitakin harvoja kukkia, mutta peurat ovat latvoneet kasvit. Winston S. Churchillin laonneesta varresta löytyi yksi kukka lähes maan tasalta.

Enpä ollut katsonutkaan mirrinminttua sillä silmällä, mutta tänään huomasin siinäkin vielä pari kukkaa. Se on nopea tuottamaan uuden kukinnan, jos ohikukkineet varret leikataan loppukesällä. Uusiakin nuppuja näkyy varren latvassa, mutta ne tuskin enää aukenevat – lämpömittari on laskenut -4 asteeseen.

Alun perin minut houkutteli kameran kanssa ulos tämä. Rako pilvissä! Valonkajoa!

Ensin valo osui keittiön maustehyllyyn.

Jestas, miten ihana näky. Nyt ulos!

Kuvasin siinä jonkinmoisessa valossa myös syyssahramit. Edelleen visusti nupulla, mutta mikäs siinä, kauniita nuppuisinakin. Helmililjan lehdet tuovat niille sopivan lehtimättään kaveriksi, ikään kuin sahramien omat lehdet.

Taivaalle ilmestyi isompi valoaukko.

Innostuin kuvaamaan näitä ihanan vihreitä: tarhajouluruusu ja sinivuokko.

Harmaapäätikka piti niin kovaa mekkalaa saarnessa, että sitä oli vaikea olla huomaamatta. Pohjoistaivas oli tässä vaiheessa lähes sininen! Lintukuviin ei vain tahdo saada värejä tähän aikaan vuodesta: liian vähän valoa.

Ihmeellistä valoilmiötä piti kuvata yhä uudelleen. Aurinkokenno-valosarjassa on jotakin vikaa, siihen syttyy valo paljon huonommin kuin viime vuonna.

Sitten huomasin jotakin järisyttävän merkittävää: kevätkauden ensimmäiset versot! Puistolumikellon nenänpäät! Tästä se lähtee! Iloa ja toivoa on vaikea sanoin kuvailla.

Laitoin hyönteishotellille katon, hieman myöhässä, sillä saviputket ovat jo märkiä ja pakkanen on saattanut jo haurastuttaa niitä.

Huussin edustan ruskopenkkiin on tänäkin syksynä uponnut monta tulppaaninsipulia, mutta saapa nähdä, mitä sieltä keväällä nousee. Tuo kohta on erittäin märkä, kalliolta ylärinteestä valuu vettä – yleensä keväisin lumen sulamisen aikaan, mutta tänä vuonna vedenpaisumusta on syksylläkin.

Palasin välillä sisälle, lähes keväisen oloinen taivas ynnä joulun messinkitähti ikkunassa oli pakko ikuistaa.

Olohuoneen ikkunasta käsin näkyy, kuinka 'Flammentanz' -ruusun ylimmät oksat ovat vielä vihreinä.

Näin talvista täällä on tänään. Puutarhan muodot ja rakenteet erottuvat mahtavan hyvin. Maansiirtäjä/kivenpyörittäjäluonne inspiroituu. Juuri nyt on puutarhan maansiirtokausi parhaimmillaan!

En kuitenkaan lähtenyt kaivamaan enempää kuin istutin loput 50 tulppaanin- ja narsissinsipulia maahan. Keräsin hieman pihlajanmarjoja, aion syödä näitä muutaman päivässä kuin C-vitamiinipillereitä.

Huomiselle on ennustettu myrskyä, tosin ei sen pahempaa kuin tässä on ollut viime päivinä. Pyykit ovat kuivuneet melko hyvin tihku/räntäsateesta huolimatta.


Helmililja – Muscari
Mirrinminttu – Nepeta × faassenii
Puistolumikello – Galanthus nivalis
Sinivuokko – Hepatica nobilis
Syysasteri – Symphyotrichum novi-belgii
Syyssahrami – Crocus speciosus
Tarhajouluruusu – Helleborus Orientalis-Ryhmä

Hauskoja juttuja pihalla

Olen viime päivinä istuttanut noin sata kukkasipulia. Eilen muotopuutarhassa hyöriessäni katse kiinnittyi kiivihedelmän kokoisiin pallukoihin. Eiväthän ne voi olla muuta kuin kurjenmiekka 'Black Gamecock':in siemenpallukoita.
Jopas niillä on kokoa. Amerikassa kaikki on tunnetusti suurta. Tämä kuuluu ns. Louisiana-Ryhmän kurjenmiekkoihin, niillä ei vielä olekaan suomenkielistä nimeä.
(kurjenmiekan lajikenimestä ja pallukoiden koosta saisi aikaan vaikka mitä tuhmia vitsejä, mutta jätetään ne lukijan mielikuvituksen kehitettäviksi)

Kesällä tapahtuu niin paljon, että kun 'Black Gamecock' heinäkuussa kukki, se jäi kokonaan raportoimatta täällä blogissa. Vaikka se on näin ihana, upottavan tumman violetti!

Kesä ♥
Laitetaan vielä toinen kesäkuva sillä verukkeella, että tässä näkyy kurjenmiekan kasvupaikka, kukat ovat piilossa tuolla The Pilgrim -ruusun takana. Kurjenmiekka nauttii säännöllisestä vedensaannista, sillä tiskivedet keittiön lavuaarista valuvat putkea pitkin suoraan kurjenmiekan viereen.

Takaisin kesäunelmista tähän päivään. Viritin sellaisen verkon vaaleajouluruusujen kasvupaikan ylle ja ympärille, että johan on pehvele, jos peurat vielä syövät ne.

Sama toisesta suunnasta.

Samalla voimme ihailla 'Rohan Weeping' -pyökkiä, jolla on satumaisen kaunis talviväri.

Seuraavaksi huomion kiinnitti koivun latvassa sirkuttava tilhiparvi. Hauskasti ne istuivat vieri vieressä ohuilla oksilla, kunnes pyrähtivät kohti pihlajaa.

Pihlajissa riittää syötävää. Istutin tänään kukkasipuleita tuon pihlajan lähelle ja piti kerätä siitä samalla marjoja, mutta niin vain se unohtui, kun pihapuuha toisensa jälkeen veti puoleensa.
Etualalla on orjanruusu, loistava marjakasvi sekin. Ruotsiksi sen nimi onkin nyponros.

Marjaomenapensaassakin on vielä muutamia karpalon kokoisia marjoja.

Happomarjatkin ovat hienoja talvikasveja. Tämä on Vironperän Ireneltä saatu, ystävien antamat kasvit ovat parasta.

Vain helmipihlajan valkeat marjat eivät kelpaa kenellekään. Linnut eivät kuulemma miellä niitä syötäviksi.
Helmipihlaja saisi vähitellen alkaa kasvaa, sillä ruusuherukka venyy vauhdilla sen eteen. Tarkoitus oli, että helmipihlajasta tulisi 2–3 -metrinen ja ruusuherukasta sen edessä noin 1,5 -metrinen, mutta nämä eivät näytä noudattavan kirjojen antamia mittoja.

Helmipihlaja on kaunis tämänkin kokoisena kylämaisemaa vasten. Se tuli istutettua niin kauan aikaa sitten, että en tajunnut tekeväni tuohon myöhemmin kivimuuria, niinpä sen kohdalla on kivimuurissa kolo.

Loppuun vielä tärkeä kasvi, pieni herkkupala: kiurunkannus 'Craigton Blue', erityisen merkityksellinen, sillä risteymä on kotoisin skotlantilaisen Ian Youngin puutarhasta, jossa kävin kaksi vuotta sitten. Siksi taimi on verkon sisällä. Se tuli syksyllä Hollannista sipulikuorman matkassa. Vasemmalla on japaninesikko.
Näihin ihaniin, toiveikkaisiin viherryksiin päätän tämän ja toivotan hyvää alkavaa viikkoa!


Happomarja – Berberis
Helmipihlaja – Sorbus koehneana
Japaninesikko – Primula japonica
Kiurunkannus – Corydalis
Kurjenmiekka – Iris
Marjaomenapensas – Malus toringo var. sargentii
Orjanruusu – Rosa dumalis
Pyökki – Fagus
Ruusuherukka – Ribes sanguineum
Vaaleajouluruusu – Helleborus niger

Löytyiväthän ne syyssahramit

Tulin eilen kotiin, kun oli jo pimeää. Pihakierros jäi tälle päivälle. Suureksi ilokseni syyssahramit, joista ei marraskuussa näkynyt vielä mitään, ovat nyt nousseet. Ihanaa, että ne eivät olleetkaan kadonneet!

Paljon on vielä vihreää, onneksi, sillä mittariin muistiin jäänyt alin lämpötila on vain -0,9 viimeisiltä muutamalta viikolta. Silloin jääkauden aikana aiemmin syksyllä taidettiin käydä -4:ssä suunnilleen. Purppurakannusruohot ovat vielä aivan vehreinä, etenkin alimmilta osiltaan.

Turkinkaihonkukka 'Starry Eyes' on melko syöty, mutta vihreä. Seuraavaksi se saa talvipeitteen ylleen, koska vaikuttaa olevan talvenarka. Kesän mittaan se ja naapurinsa ovat hienosti lähteneet leviämään, toiveet ovat korkealla.

Mahtavasti nuppuja tehnyt Lady of Shalott -ruusu voisi ehkä olla kukassa, mutta siitä on riivitty nuput ja lähes kaikki lehdet.

Peurat ovat hajottaneet ja vääntäneet riista-aitaa tontin molemmissa päissä. Ne ovat ällistyttävän tehokkaita raivaamaan itselleen kulkuaukkoja.

Onneksi ne eivät syö ihan kaikkea, vaikkapa japaninlehtikuusen kauniita käpyjä. Pieni puu alkaa olla satumaisen kaunis, kun jäkälää kertyy sen oksille.

Mutapuutarhassa on niin paljon vettä kuin siihen mahtuu ennen kuin putki vie loput tienvarren ojaan. Kirjosorsimot kasvavat enää parina tuppaana raivauksen jäljiltä; se oli valloittanut koko plutakon.

Rönsyleinikki on siitä raivostuttava, että sitä ei tapa mikään. Ei edes uppeluksiin kuukausiksi joutuminen!

Märkää on. Tuo valkoinen ei ole lunta, vaan vettä! Saa nähdä, kuinka kukkapenkkien asukkaat kestävät.

Mutta kyllä me vaan nautimme, rönsyleinikeistä ja peuroista huolimatta (sitä paitsi metsästä kuuluu silloin tällöin lupaavia pamauksia). Mustilla on niin kiire, ettei siitä tahdo saada tarkkaa kuvaa.

Ransustakin onnistuin ikuistamaan vain peräpeilin.

No nyt! Musti vietti tovin tarkkaillen tomerana tiluksiaan.

On niin ihanan vihreää. Salviasta saa satoa vaikka kuinka, taempana pari vehreää timjamia.

Pihaorjanlaakerit ovat mahtavan vihreinä, vaikka näyttääkin siltä, että ne eivät meinaa kasvaa puskan kokoisiksi ikinä.

Vanhan katajan runkoon on kertynyt raikkaanvihreä sammal ja jäkälää.

Kivien kuviot erottuvat hienosti. Ja tuo sammal...

On niin kaunista ja ihanan lauhaa!

Näsiä odottaa kevättä, kuten minäkin. Valmiina ollaan, saa tulla vaikka heti!

Eilen, yöllä ja vielä tänään tuuli melkoisesti ja meiltäkin oli sähköt poikki viitisen tuntia. Nyt on tyyntynyt ja sähkökin palasi, pääsee katsomaan linnan juhlat.

Vaaleajouluruusut ovat melkoisen surkeaa katsottavaa...

... mutta onneksi on tämä yksi, joka ne eivät ole päässeet tuhoamaan. Oi, olisipa komeaa, jos nuo muutkin olisivat lehdessä ja näin korkeasti nupulla itsenäisyyspäivän kunniaksi.
Hyvää itsenäisyyspäivää!


Japaninlehtikuusi – Larix kaempferi
Kirjosorsimo – Glyceria maxima 'Variegata'
Näsiä – Daphne mezereum
Pihaorjanlaakeri – Ilex × meservae
Purppurakannusruoho – Linaria purpurea
Rönsyleinikki – Ranunculus repens
Salvia – Salvia officinalis
Syyssahrami – Crocus speciosus
Turkinkaihonkukka – Omphalodes cappadocica
Vaaleajouluruusu – Helleborus niger