Ajattelin tehdä taas yhden talvi-kesä-kuvaparin, mutta päätinkin ulkoiluttaa kameraa. Jos puutarhasta vaikka löytyisi jotain kiinnostavaa.
Juuri nyt en voi tehdä mitään, mutta ennen seuraavaa pakkasjaksoa, jos lunta ei tule, nämä täytyy suojata. Tosin ei täällä lunta kovin paljoa ollut silloinkaan, kun edellinen himopakkasjakso alkoi. Suojaaminen saattaa olla jo myöhäistä, tuhot ovat jo tapahtuneet.
Jättiläinen ja kääpiöt: keskellä on jaloauringonkukka eli 'Lemon Queen', sen molemmin puolin pikkuiset Miner's Merlot -tyräkit.
Vanhan talon eteläpuolen kukkapenkki paljastui lumesta. Krookukset ovat heti valmiita kevääseen, kuten minäkin.
Lumikola, jota tarvitsin kolme päivää sitten auton saamiseksi aurausvallin yli pihaan, lepää tuotapikaa nurmikolla.
Onneksi seuraava pakkasjakso näyttää huomattavasti maltillisemmalta, ainakin meille on tällä hetkellä luvassa korkeintaan –7 astetta pariksi yöksi, päiviksi –5.
Alppipenkistä löytyvät jo kevätkurjenmiekan nuput! Tämä on ihana purppuranvärinen kaukasialainen muoto, jonka kaikki kukkavarret jyrsijät söivät viime keväänä. Huolestuneena löysin penkistä pikkuisia kaivamisen jälkiä syksyllä. Olen erittäin iloinen, että ainakaan tämän harvinaisen aarteen sipuleita ei ole syöty.
Alppipenkistä löytyvät jo kevätkurjenmiekan nuput! Tämä on ihana purppuranvärinen kaukasialainen muoto, jonka kaikki kukkavarret jyrsijät söivät viime keväänä. Huolestuneena löysin penkistä pikkuisia kaivamisen jälkiä syksyllä. Olen erittäin iloinen, että ainakaan tämän harvinaisen aarteen sipuleita ei ole syöty.
Heti, kun olen saanut tämän jutun kirjoitettua ja teemukin tyhjennettyä, painun ulos virittämään tiheäsilmäisiä verkkoja kasvien suojaksi. Siinäpä sopivaa sumupäivän puuhaa. Toivottavasti maanpinta on sulanut, jotta saan pistettyä tikkuja maahan pitämään verkkoja paikoillaan.
Jaloauringonkukka Helianthus 'Lemon Queen'
Kevätkurjenmiekka Iris reticulata
Tarhajouluruusu Helleborus × hybridus
Vaaleajouluruusu Helleborus niger










Sumuista on sisämaassakin. Ensimmäinen talvikeikka mökille. Viisi km kävellen jäätä pitkin. - Tuo heisi on niin ihana. Ja piipot tietenkin myös. Mökkikellarin lankaköynnökset näyttävät menetetyille. Olisi pitänyt päästä katselemaan aiemmin mutta aina ei voi voittaa. - terkuin pienen pihan Tuija
ReplyDeleteHuh, onneksi oli kestävä jää. Voi harmi, jos lankaköynnökset ovat mennyttä. Ehkä juurista voi vielä jotain nousta?
DeleteSamu on jotenkin niin kaunista ja jotenkin niin pelottavaa. Lapsena laivaväylän lähellä asuneena aina puhuttiin että laivat tuuttaa. Nyt lähempänä mannerta kuulen kyllä laivojen tuutauksst vaikka monet muut eivät niitä huomaa ollenkaan. Ehkä se pelottava sumu liittyy siihen lapsuuteen jotenkin.
ReplyDeleteOn kyllä kumma että miten joku aina jää suojaamatta vaikka kaikki muka hoidettu. Itse huomasin kaikkein kylmimpään pakkasaikaan että syyssyrikän päällä ei ole yhtään havunoksaa. No peittelin kuitenkin ne vielä, saa nähdä miten käy.Onneksi varastossa itse kasvatettuja syrikän taimia,toivottavasti ne edes pysyvät hengissä. Oli muuten omista syriköistä otetuissa sirmenissä hyvä itävyys ja muutenkin kasvoivat hyvin.
-Eeva-
Laivojen sumutorvet tuovat ihanaa tunnelmaa. Olen aina tykännyt sumusta, mutta ehkä ei olisi kiva esimerkiksi eksyä jonnekin metsään sumuisella säällä.
DeleteEhkä onnistuit pelastamaan syrikän, sillä pakkasen kestollakin voi olla vaikutusta, näin ainakin oman kokemukseni mukaan. Hyvä juttu, että sinulla on varakappaleitakin!
Siellä piipot jo uhmaavat talvea. Keväältä sumuinen +2 niistä varmaan jo tuntuukin. Kyllä me täällä mantereella perässä tullaan, joskin hitaammin. Saattaa mennä kuukausi parikin - huh, kuulostaapa ikuisuudelta.
ReplyDeleteTäytyy tehdä uusi piippokierros tänään, vaikka kevättä ei tässä voi vielä odotella; huomisesta eteenpäin on taas pakkasta, tosin ei onneksi kovin paljoa!
DeleteOikeastaan kuukausi menee äkkiä. Onneksi.
Ihanasti siellä jo kevät on tulollaan. Kukatkin jo nupuillaan. Meilläkin oli nollakeli tänään.
ReplyDeleteSielläkin varmaan linnut laulelivat jo keväisesti.
DeleteSiellä teillä kevät jo pilkistelee mukavasti, toivottavasti takapakkia ei tulisi, kun pakkasia on luvattu ensi viikolle ja ne tulevat mistäpä muualta kuin idästä! Piipot pongahtavat heti esiin, kuin vain uskaltavat ja aika rohkelikkoja jotkut ovatkin. Heiden nuppu on hyvin lupaava! Sumuinen päivä on ollut, ajeltiin Turun liepeille aamulla ja maisemat olivat sangen utuiset.
ReplyDeleteOnneksi pakkasennuste ei tänne saakka näytä kovin pahalta, toisin kuin Itä-Suomeen, jonne kuulostaa tulevan taas hirveitä lukemia.
DeleteSumu pehmentää äänet ja maiseman, se on ihanaa, vaikka muistan, että sinua se myös pelottaa.
Joko kola jäi kesälomalle? Täällä seurataan tarvitaanko kolaa tänä talvena.
ReplyDeleteKola on varmuuden vuoksi vielä esillä, sillä aurausvalli syntyy äkkiä, jos lunta vähänkin tulee.
DeleteJaksaa aina hämmästyttää tämä kotimaan säätilojen moninaisuus. Siellä saaristossa on todella erilainen ilmasto mantereeseen verrattuna. Ei täällä meilläkään kyllä paljon lunta ole, mutta ei kyllä krookuksiakaan.
ReplyDeleteLatu on nyt tehty lähipellolle, mutta alkaa olla varmaan jo taas vähän kehno, kun on ollut suojaa. En ehkä sittenkään taas ehdi suksia näyttää ulkosalla
Sama täällä, on tosi kiinnostavaa lukea blogeista lämpötiloista ja vaikkapa lumitilanteista, kun ne ovat usein niin erilaisia kuin täällä.
DeleteAi niin ne sukset! :-D Toivottavasti vielä tulee sopiva keli, että saat ne edes ulos ja jalkaan.
Siellä jo kevät tekee selvästi tuloaan ja piipot ponnistavat jo esille. Täällä meillä kukkapenki ovat vielä visusti lumen peitossa.
ReplyDeleteKeväiseltä tuntuu; harmittaa, että pakkanen palaa, mutta ehkä helmikuu näyttää maata ja keväistä taas! Jos tällaista olisi kuukauden päästä, olisi jo ihan todelliset kevään alkutunnelmat.
DeleteHei Saila!
ReplyDeleteAivan kevään tuntuiset kuvat, mutta ei se taida ihan vielä tulla.
Harmi kun ei kasvit saa olla rauhassa mutta ei kai ne jänikset ja muut tajua mitkä kasvit pitäisi säästää. 😀 Verkko on paras suoja.
Terveisin Marika
Ei se nyt taida tulla, mutta ei se enää kaukanakaan ole, vain joitakin viikkoja enää!
DeleteJäniksille ja muille on turha yrittää puhua järkeä tai pystyttää kylttejä.
Oi juku siellä kevät jo kurkistelee. Kevät on kyllä aika jota odottaa.
ReplyDeleteEilen oli sumuinen päivä täälläkin, mutta tänään satelee lisää lunta.
Ihana tuo eka kuva myös, saaristo elämä on ihanaa, teillä on oma valtakunta siellä.
Mukavaa alkavaa viikkoa!
Ihanan keväistä on ollut nyt monta päivää, ja maata on jo todella reippaasti näkyvissä. Harmi, että pakkanen palaa.
DeleteSaaristossa on oma tunnelmansa talvella ja kesällä.
Kiitops, mukavaa viikkoa sinullekin!
Vallan ankea tuo ensimmäinen kuva😣
ReplyDeleteLemon Queen on todellinen jättiläinen. Jospa se suojelee pikkuisia tyräkkejä juurellaan. Siellä jo piippoja pukkaa, ja Saila tanssii melkeinpä jo kevättansseja nurmikolla niiden seassa😄 Meilläkin talvi vaihtui vesikeliksi. Tai ihmeellistä jäätävää tihkua ja nollan ympärillä pyörivää lämpötilaa sumuineen täälläkin. Ainoa hyvä puoli siitä on se, että pääsin kasvihuoneeseen, kun oven sai suojalla vihdoin auki!
Onhan se väritön ja valoton. Silti otan mieluummin lauhan sään ja sumun mennen tullen kuin pakkaspäivän. Tosin aurinkoa alkaa vähitellen olla ikävä.
DeleteNollan molemmin puolin suhaava sää ei ole kiva, siinä vesi jäätyy ja liukasta tulee. Hyvä, että sait kasvihuoneen oven auki!
Ekasta kuvasta luulin, että se on tie. Onpa tappava jäätikkö!!! :D Olikin lahdenpoikanen.
ReplyDeleteSepä olisikin tappotie. Meillä on tiet aivan sulia, ei ole jäätä eikä lunta.
DeleteTäälläkin päivät ovat olleet kovin pilvisiä, vaikka sumusta ei voi puhua.
ReplyDeleteToivoisi jo keväisten päivien kohta saapuvan.
Onneksi päivä on jo pidentynyt ihan selvästi, vaikka valoisiin ihaniin iltoihin on vielä matkaa. Niitä kohti, kumminkin!
DeleteUskomatonta, että piipot jo pilkistelee noin vihreinä ja terhakkoina...
ReplyDeleteJokos verkot virittelit/vetelit.... min' sumuun sukellan vain löytääkseni työkohteisiin... oikeasti ajoin yhtenä aamuna naapuritaloon... niin olivat samannäköisiä, hih.. vai onko sitä vain jo niin loman tarpeessa.
Kiitos kuvakimarasta ja kevään tuomisesta kuin lähemmäksi - oikeasti!
Löysin vielä kaksi kevätkurjenmiekan piippoa lisää samasta alppipenkistä. Voi hitsi, kun ovatkin aikaisia. Mutta kyllä se kevät sieltä tulee! Kuulostaa kyllä siltä, että olet loman tarpeessa :-D
DeleteVaikka mitä keväänmerkkejä jo näin tammikuussa!
ReplyDeleteNiin on! Alppipenkistä ehti nousta pari muutakin kevätkurjenmiekkaa ennen kuin pakkanen alkoi taas kiristyä. Toivottavasti ne pärjäävät, kun lumet jo lähes hävisivät.
ReplyDelete