Tuesday 30 April 2013

Ihanin vappu ikinä

Lähes 20 vuotta sitten keväällä matkustin interreilillä Brittein saarille, menin laivalla Bergenistä Newcastleen ja sieltä alkoi Brittein saarten kierros.
Viihdyn parhaiten yksin niin arjessa kuin matkoillakin. Matkaseurana oli jonkun sukulaisen vanha rinkka ja kartta.
Sattuman oikusta satuin Cornwallin Penzanceen torstaina ja yövyttyäni hostellissa päätin lähteä satamaan tutkimaan, lähtisikö laiva kiinnostavan näköisille Scilly-saarille, kartaltani kun meni niille katkoviiva juuri Penzancen satamasta. Kävi uskomaton tuuri, perjantaina meni laiva mutta paluuta ei ollut kuin vasta sunnuntaina. Lähdin siis matkaan Englannin lounaisimmasta kolkasta yhä kohti lounasta, tuntematonta saarirykelmää joka olisi kotini viikonlopun ajan.
Tämän jutun kuvat ovat surkeasti kuvattuja diojani, valitettavasti kunnon skanneria en omista eikä edes projektoria, jolla diat voisi heijastaa seinälle ja ottaa digikuvat siitä. Diat voisikin joskus viedä kunnolla skannattaviksi. Yläkuvassa on Scilly-saarten suurimman saaren St Mary'sin pikkukaupunki Hugh Town.

These days nearly twenty years ago I travelled to the Isles of Scilly, only to swear to return one day ... I haven't done that yet but surely will! The images are poor captures of slides, I should get them scanned properly. Excuses!

Kiersin St Mary'sin saaren jalan. Karhunlaukat kukkivat joka puolella, samoin vielä jotkut narsissit. Scilly-saarilla tuotetaan valtavat määrät narsisseja leikkokukiksi, lauhassa ilmastossa ne kukkivat aikaisin.
Surullista kyllä, paikalliset kertoivat lehmien laidunnuksen loppuneen EU-määräyksiin. Aiemmin Scilly-saarilla tuotettiin omaa maitoa, joka keväisin maistui karhunlaukalta – mutta EU-säännöt olisivat vaatineet niin mittavia uudistuksia meijeriin, että pienellä tuotannolla ei ollut niihin varaa. Tämä siis 1990-luvulla. Maito alettiin silloin tuoda mantereelta, en tiedä, mikä tilanne nykypäivänä on.

Voi surkeus näitä kuvia, anteeksi kovasti! Ihan silmiin sattuu, mutta kumminkin on kivempi höystää tarina omin kuvin.
Illalla oli vappuaatto. Istuin tällaisen maiseman ääressä enkä kaivannut vähääkään Helsingin Esplanadille, missä kaikki nuoruuteni vaput tuli vietettyä. Voi sitä tungosta ja lasinsirpaleita! Lepäsin saaren kalliolla, katselin yli kiitäviä pilviä ja mietin sitä hälinää mistä en ollut osallinen – nautin äärettömästä tilantunnusta, yhteydestä maailmankaikkeuteen, linnuista, kukkien tuoksusta ja rauhasta. Mietin, ettei ihminen tämän onnellisempi voi ollakaan.

Minulla oli onnea, kun sain peruutuspaikan Bed & Breakfast -paikasta St Mary'silta, näin sympaattisesta talosta jota piti mukava keski-ikäinen pariskunta (varmaan nykyisen minäni ikäisiä). Scilly-saaret ovat suosittuja matkailusaaria, lähinnä englantilaisten keskuudessa, eikä kesäkaudella vapaita sänkyjä ole. Koska olin moukan tuurilla liikenteessä, olin varautunut nukkumaan ulkona. Loppukuusta budjettini olikin niin vähissä, että nukuin yön Skotlannissa lammaslaitumella, mutta se on toinen tarina.

Pääsaarelta kulkee päivittäin venekyyti toisille saarille. Scilly-saaret koostuvat viidestä asutusta saaresta ja lukuisista asumattomista luodoista. Saarilla eletään täysin vuorovesien aikataulussa. Erityisen alhaisen vuoroveden aikaan joiltakin saarilta pystyy jopa kävelemään viereiselle saarelle, mutta päivittäiset yhteysvenekyydit kulkevat vain korkean veden aikaan.
Seuraavana päivänä menin tällaisella venekyydillä Bryher-saarelle, jota Bed & Breakfast -paikkani emäntä oli suositellut, kun oli ensin vähän tunnustellut millainen olen. Hän oli suhteeni aivan oikeassa, Bryher on harvaanasutuin, villi kallioinen saari tuulen tuiverruksessa, siellä totisesti tuntee olevansa maailman äärissä. Piikkiherne oli kukassa kaikkialla, se tuoksuu mahtavasti kookokselta ja ananakselta, oikeastaan aurinkorasvalta!

Bryherin erottaa kuuluisasta Tresco-saaresta vain kapea salmi. Trescolla en käynyt, siellä olisi maailmankuulu Abbey Gardens -puutarha, jossa kasvaa ties mitä eksoottisia mehikasveja. Ne menestyvät Golf-virran syleilemien saarten lauhassa ilmastossa. Esimerkiksi sinisarjat ovat Scilly-saarilla normaaleja puutarhakasveja, kun ne manner-Englannissa täytyy suojata huolella talveksi.

Viimeisenä päivänä ennätin St Agnes -saarelle ennen kuin laiva lähti takaisin Penzanceen. Mietin, että jos ikinä menen naimisiin, haluan häämatkalle Scilly-saarille. Mikäpä täydellisempi paikka unohtaa koko muu maailma. En ole yhtä taianomaisilla saarilla sittemmin käynyt, vaikka monilla saarilla sappaani ovatkin tämän jälkeen kulkeneet.
Elämän ihaninta vappua kaikille!

Karhunlaukka – Allium ursinum
Piikkiherne – Ulex europaeus
Sinisarja – Agapanthus

42 comments :

  1. Ah miten ihana vappu-kertomus! Ja tiedätkö mitä? Minusta nuo kuvat vain lisäsivät jutun tunnelmallisuutta! Jos kuvat olisivat nykyaikaisia, aistisiko niistä samalla tavalla matkasi tunnelman... Tiedä häntä!

    Vaan ihanaa vappua sinulle ja pojille! :)

    ReplyDelete
  2. Kiitos Elina! Heh no niin, onhan näissä kuvissa tiettyä... eksotiikkaa ;-D

    ReplyDelete
  3. Vappu road trip-tyyliin! Ja millaiseen paikkaan, ihan mieletöntä.

    Mukavaa ja ihanaa vappua sinulle ja kissapojille!

    ReplyDelete
  4. tää on jo toinen ihana nostalginen juttu parin vuosikymmenen takaa, mitä lueksin tänään, nautin näistä vanhoista kuvista todella, luin tarinaasi mielenkiinnolla:))
    kunpa huomenna saisimme hiukan aurinkoakin

    ReplyDelete
  5. Myrsky; Kiva kun tykkäsit, tämä postaus tuntui jotenkin todella henkilökohtaiselta, paljon enemmän sellaiselta kuin esim. olohuoneeni esittely. Kun nuo saaret ovat sellainen haave ja uni, melkein ei voi uskoa siellä olleensakaan, onneksi tuli otettua joitain kuvia! Kiitos!

    Ilona; Ahaa, vappu kaivaa esiin nostalgisia piirteitä? Toivotaan aurinkoa!

    ReplyDelete
  6. Ää, en osaa kommentoida mitenkään järkevästi, mutta tämä kosketti mua jotenkin kovasti.

    ReplyDelete
  7. Voi, olipa ihana kertomus eikä yhtään haittaa suttuiset kuvat, ne luovat hienon tunnelman tähän! Voin kuvitella, miten sielu ihan lepää tuolla. Ja Saila, nyt sun on kyllä pakko kertoa myös siitä seikkailustasi, kun yövyit lammaslaitumella!

    ReplyDelete
  8. Ja oikein mukavaa Vappuiltaa sulle ja pojille! Taidatte paraikaa olla eräällä saarella, jossa mieli myöskin lepää :)

    ReplyDelete
  9. Ihana vappureissukertomus! :) Ja kuvat tuovat tunnelmaa. :)

    Mukavaa vappua! :)

    ReplyDelete
  10. Ei todellakaan tarvitse harmitella kuvia, ne ovat hyviä juuri noin!

    Pieni sivuhuomatus, meitä on näköjään muitakin, jotka ovat keksineet vapulle muutakin käyttöä kuin ihmisvilinässä kaupungilla huhhailun :)

    Aurinkoista vappua!

    ReplyDelete
  11. Leena; Kiitos kun kommentoit, minullekin tätä oli koskettavaa kirjoittaa, jotenkin tuo on sellainen unelmien uskomaton paikka.

    Tiina; Kiitos! Saaret on best :-) Jaa, se lammaslaidun, no se on lyhyesti kerrottu: bää, bää, rousk rousk bää ;-)

    Sirpa ja Kollo; Kiitos, kiva kun tunnelmoitte :-)

    Susanna; No todellakin, ihmisvilinävaput kuin muutkin vilinäpaikat on huh-huh ja no-no :-D Kiitos!

    ReplyDelete
  12. Oi,eläydyin niin kertomaasi. Olet ollut maailmanlaidalla ( lähes) ja kokemus on unohtumaton. Mikä matka, myös sielun syvyyteen. Varmaan samaa rauhaa koet nykyisellä saarella.
    Kiitos jakamisesta.
    T. Leena ja Pojat

    ReplyDelete
  13. Uskomattoman ihania muistoja, kiitos kun jaoit ne meidän kanssa. Harvalla on noin upeita vappumuistoja! Sinua ja blogiasi näin netin kautta pala palalta seurailleena, tuntuu että elämäsi on kuin uskomaton, rikas seikkailutarina. Juuri sellainen kuin sen tulisikin olla, mutta johon harva uskaltaa heittäytyä :) ♥

    ReplyDelete
  14. Hieno vappureissu nostalgiakuvineen :)Kiitos kertomuksesta ja ihanaa vappua!

    ReplyDelete
  15. Kiitos, Saila, ihana vappukertomus ja piristi tätä mun elämäni kamalinta vappua.

    ReplyDelete
  16. Erittäin helppo uskoa, että nautit tuosta saarireissusta.
    Osaat muuten hyvin taitavasti kirjoittaa matkakertomuksiakin; ihan kuin itse olisin taivaltanut kallioilla ja puhunut hostellin emännän kanssa tai istunut veneessä.
    Oikein mukavaa Vappua Sinulle!

    ReplyDelete
  17. Tämä oli ihana unenomainen seikkailu lukijalle, kiitos :) Ihmisvilinätöntä vappua Saaripalstalle!

    ReplyDelete
  18. Parhaat taide-elämykset ovat sellaisia , että kokija unohtaa itsensä , on täydellisesti yhteydessä esitykseen , olipa se mikä tahansa.
    Matkakertomustasi lukiessani koin tälläisen tunteen.KIITOS Saila!

    ReplyDelete
  19. Todella kaunis vappu! Nämä Englannin saaret tuntuvat todella upeilta, ihan niin kuin Saaripalsta. Kiitos kun jaoit! Hauskaa Vappua teille :)

    ReplyDelete
  20. Ihana tarina ja kuvat passaa hyvin. Tuo lounais-Englannin kolkka on kiinnostanut kovasti mua siitä lähtien kun tutut kävivät siellä ja kuulin tarinat ja näin ihmeelliset trooppiset kuvat. Englanti + tropiikki, mitä?! Pitäisi tosiaan joskus päästä katsomaan. UK on ihana.

    ReplyDelete
  21. Kiva kertomus. Kuvat tekivät siitä vielä todella nostalgisen, suorastaan satumaisen!

    ReplyDelete
  22. Leena ja Pojat; Matkalla tosiaan oppii asioita itsestäänkin, kunhan etenee tarpeeksi hitaasti eikä täytä aikaansa ohjelmalla.

    Linda; Voi kuinka kuulostaa hienolta, allekirjoitan sanomasi ehdottomasti ;-D

    Heidi-Maaria; Kiitos ja samoin!

    Pirkko; Voi EI, mulle nousi ihan huoli. Toivottavasti mitään korjaamattoman ikävää ei ole sattunut. Paranevaa vappua sinne!

    Akileija; Voi kiitos, ihanaa että matkustit mukana itsekin!

    Ella; Kiitos! Tällä hetkellä se ihmismassa on siirtymässä Ullanlinnanmäelle - uhhh kun puistattaa!

    Aila; Voi kiitos!

    Mamma N; Brittein saarten pienemmät saaret ovat tosiaankin ainutlaatuisia paikkoja! Kiitos ja samoin!

    Zepa; Kyllä sun täytyy tuonne lähteä, ja lounaaseen pääsee junalla tosi hyvin. Briteissä on monenlaisia maisemia aika pienessä maassa, siis todella monipuolinen matkakohde. Ihana maa todellakin.

    Auli; Kiitos, kiva kun tykkäsit.

    ReplyDelete
  23. Ihana matkakertomus, kiitos! Tuli mieleeni jälleen isäni käyttämä sanonta, aika aikaansa kutakin... Nuorena sitä kaipasi hulinaa ja paljon ihmisiä ympärilleen, vaan kun ikää karttuu niin mielikin voi muuttua ja rauhalliset juhlatkin on oikein mukavia! Mukavan aurinkoista päivää!

    ReplyDelete
  24. Sen ajan kuvillehan on valtaosin käynyt juuri noin - värit ovat hiipuneet.. kiitos että kerroit hienosta vapustasi. Itse olen pitkään kehitellyt ajatusta pistää muisiin jotain oman elämän tähtihetkistä. Ja liittää mukaan usein jo muistikuvanoloiseksi kellastuneet valokuvat..

    ReplyDelete
  25. Jee, kiva vappua Sailalle ja pojille! Scilly-saaret on meidän mielestä tosi kiinnostava paikka, toivottavasti joskus päästään käymään! No, sädettämällä tai jotain. HAU!

    ReplyDelete
  26. Olipa ihana matka kertomus ihanasta Vapustasi.
    Eikä varmaan unohdu koskaan.
    ihanaa vappu-iltaa sinulle!♥

    ReplyDelete
  27. Kiitos hienosta vapputarinasta. Sait luotua maiseman, tuoksut ja hiljaisuuden eläviksi mieleeni. Kuin olisin ollut mukana matkalla.
    Honkkari (Hongkong) muuten myy aina välillä kohtalaisen edullista skanneria, jolla voi skannata diat, negat ja valokuvat digitaaliseen muotoon. Ukkokulta osti sellaisen pari vuotta sitten ja muistelen sen maksaneen vajaa 70 euroa. Olen nähnyt mainoksen senkin jälkeen, joten kannattaa kytätä.

    ReplyDelete
  28. Taianomainen ja ihastuttava vappukertomus. Ja ihanat kuvat sopivat siihen täydellisesti. Olen onnellinen, että jaoit tämän muiston. :)

    ReplyDelete
  29. Voi Saila! Olen juuri tällä viikolla löytänyt Scilly-saaret ja ahminut niistä kaiken mahdollisen tiedon ja toivonut, että joskus pääsisin siellä käymään ja sitten sinä teet tällaisen postauksen <3 Ihanaa vappua sinulle!

    ReplyDelete
  30. Kuulostaa kyllä melkoisen täydelliseltä vapulta!
    Onneksi tänäänkin oli aika hyvä päivä;)

    ReplyDelete
  31. Minusta kuvat ovat mukavan rouheita ja tunnelmallisia, sellaisia vähän ajan hampaan kaluamia. Vaikuttaa aivan ihastuttavalta paikalta. Olen aivan luomoutunut saarista ja monia on tullut koluttua, tuonne en ole kuitenkaan koskaan päässyt. Minulla on ollut vähän samankaltainen matkustustapa, tuurilla eteenpäin ja sattumalle on aina anettava mahdollisuus. Kiitos hauskasta kertomuksesta.

    ReplyDelete
  32. Minna; Niin, muistelen teininä harrastettuja bileitä... vaan mulle tuli oman rauhan kaipuu jo parikymppisenä. Kiitos, samaa sinne!

    Anemone; Niin, en tiedä haalistuvatko diat niin paljon kuin paperikuvat. Noiden ongelma oli se, että mulla on diojen katseluun vain pieni vanha ruutu, jossa syttyy valo, mutta joko lamppu tai patterit tai molemmat on vanhoja ja valo lepattavaa ja surkeaa, siitä piti sitten yrittää saada kuvat :-D No ne on taidekuvia!

    Sulo; En tiedä tykkäisittekö te pojat maailmanmatkailusta, taidatte nauttia kotikulmista ja -sohvista eniten ;-) Kiitos!

    Sylvi; Kiitos!

    Between; Kiitos vinkistä, pitää tutkia, voisiko sillä skannata niin että niitä kuvia voisi julkaistakin jossakin. Kyllähän valokuvausliikkeissä skannataan dioja ja negoja, joista tulee laadukastakin jälkeä, en vain ennättänyt tätä postausta tehdessäni!

    Jenni; Kiva kun viihdyit :-)

    Désiré; Voi hyvänen aika! Ei tässä osaa muuta sanoa. Kiitos ja samaa!

    Pioni; Oli se täydellinen, vaan teidänkin päivä kuulostaa täydelliseltä!

    Cheri; Saarilla on yleensäkin oma tunnelmansa, viehätyin tuolla kaikesta, enkä vähiten omasta elämänrytmistä, joka tulee vuorovesivaihtelusta. Yleensä ottaen saarilla on aina sellainen tunne, että maailman hoppu ja stressi ei ylety sinne, siksipä saarelle asetuinkin.
    Matkalla täytyy aina tajuta tarttua liaaniin, jos sellainen heilahtaa ohi ;-)

    ReplyDelete
  33. Kuvailustasi ja maisemista tuli heti mieleen L.M. Montgomeryn tyttökirjat. Olen ollut Newcastlessa 70-luvun alussa ja sieltä matkattiin Auli-siskon kanssa Skotlantiin interrailaamaan. Onpa tuostakin kulunut kamalasti aikaa.

    ReplyDelete
  34. Mielettömän erityislaatuinen vappu sinulla ollut ja varmasti koko reissu! Ihanat muistelot : ) (Ja mielelläni kuulisin siitä Skotlannin osastakin.)

    Tuossa tokavikassa kivassa Bryherin saarelta näyttäisi kallio muodostavan karhun pään? Aika jänskä!

    ReplyDelete
  35. Ihana muistelus ja kuvat olivat juuri oikeanlaisia, tunnelmallisia!

    ReplyDelete
  36. Päivi; Jaa, eikö ne tyttökirjat tapahtuneet Kanadassa...? Skotlanti onkin hieno paikka, jonne on tullut palattua useaan otteeseen, mutta Scilly-saarille ei vielä.

    Inka; Hmm, pitää miettiä mitä siitä Skotlannista kertoisin :-D Lammaslaidunepisodin jälkeen yksi erittäin ystävällinen vanhempi pariskunta adoptoi minut pariksi päiväksi, he asuivat somassa pikkukylässä Aberdeenin seudulla.
    Noista dioista on hyvin vaikea tihrustaa mitä siellä on (ja näistä kuvista näkee vielä vähemmän), vastarannalla siinä kuvassa on vanha linnoitus, olisiko tälläkin rannalla joku torni, täytyy tutkia joskus kun on projektori käytössä.

    Pike; Kuvat on ainakin unenomaisia epämääräisyydessään!

    ReplyDelete
  37. Se "karhu" näkyy tuossa tokavikassa kuvassa aivan keskellä, kallion muodostama kuvio vettä vasten. Suu auki sillä on ja pyöreät korvat, iso köyryselkä :) Ei tartte tihrustaa, ja sit toisaalta kun sen huomaa niin ei mitään muuta näekään.

    ReplyDelete
  38. Arvelinkin että se on se muoto. Se on joku pieni niemi tuolla alempana ja siinä selvästi kasvaa joko korkeampi puu tai on joku tornipömpeli "korvana" :-)

    ReplyDelete
  39. Kuvat sopivat juuri passelisti matkamuistelmaasi.
    Puutarhablogeihin enemmän perehdyttyäni olen tullut siihen tulokseen,että englantiin on pakko päästä "puutarhamatkalle" jossain vaiheessa elämää :)

    ReplyDelete
  40. Iso-Britannian ainoa vika puutarhamatkakohteena on kohteiden runsaus, ei yhdessä matkassa ehdi eikä voi nähdä kuin pienen osan, eikä siihen missään nimessä kannata koko maan kohteita tunkeakaan. Suosittelen yhteen pienehköön seutuun tutustumista yhdellä matkalla, muuten se menee suorittamiseksi.

    ReplyDelete
  41. Yhdyn tässä muiden mielipiteisiin.. kuvissa on taikaa!
    Ihastuttava vappumatkakertomus :)

    ReplyDelete
  42. Kiitos! Se oli todellakin ihanin vappu ikinä, plus muutenkin ehkä ihanin matkakohde ja viikonloppu ikinä.

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!